Olen lukenut lapsuudessani 90-luvulla nuortenkirjan, jossa perhe matkusti vankkureilla (ehkä yhdysvalloissa), elivät muistaakseni esiintyen, perheessä oli äiti ja isä ja ehkä 3 lasta. Päähenkilö oli ehkä nuori poika. Lapsilla oli kerran vuodessa päivä, jolloin sai tehdä mitä vaan kepposia ilman rangaistusta, ja sitä päivää suunniteltiin koko vuosi. Poika mm. avasi vankkureiden perään sidotun lehmän narun solmut varpaillaan. Muistan myös lasten ostaneen kermakaramelleja muutamalla pennillä. Jotenkin tämä on jäänyt mieleeni hyvin kiehtovana, ja harmittaa kun en muista kirjan nimeä tai tekijää!
Vastaus
Kyseessä on Sid Fleischmanin kirja Hokkuspokkusperhe vuodelta 1963, alk. Mr. Mysterious & Company (1962) (Lasten toivekirjasto 31). Siinä perhe yrittää ehtiä Kaliforniaan jouluksi. Matkallaan he esittävät taikashow'ta isän johdolla. Tytär Jane leijuu ilmassa, toinen tytär esittää henkiin heräävää nukkea ja poika Paul toimii avustajana. Äiti soittaa musiikkia. Perheelle sattuu kaikenlaisia seikkailuja matkan varrella. Isä on sitä mieltä, että matkan ja esiintymisten takia lasten täytyy aina käyttäytyä hyvin, joten hän suo itse kullekin kerran vuodessa ns. akrakadabra-päivän, jolloin kukin saa käyttäytyä juuri niin huonosti kuin haluaa.
Kommentoi vastausta