Hei
Olen kuullut tämän suuntaisen väitteen: Pentti Saarikosken mielestä jos suomen kieltä pilkuttaa kaikkien pilkkusääntöjen mukaan, niin pilkkuja tulee joka väliin. Näin ollen hän jätti osan pilkuista pois teksteissään. Pitääkö tämä paikkansa? Vai oliko kyseessä joku muu suomalainen kirjailija?
Vastaus
Pentti Saarikosken suhdetta kieleen tutkinut Leena Kytömäki toteaa: "Saarikoski poikkeaa usein kielen normeista, aina tarkoituksellisesti." Varsinkin vuonna 1960 Parnassossa julkaistussa kolmiosaisessa Suomen kieli ja kirjallisuus -kirjoituksessaan Saarikoski hyökkää voimakkaasti "kielimiehiä" vastaan. Sittemmin Saarikoski muuttui suvaitsevaisemmaksi kielenhuoltoa ja kielenhuoltajia kohtaan; Asiaa tai ei -kirjassaan hän kommentoi muutosta näin: "Minäkin olin 60-luvun alussa sitä mieltä että 'kielimiehiltä kieli poikki', mutta paljossa olen joutunut perääntymään." Välimerkkien käyttö oli kuitenkin se kieliopin alue, jolla hän edelleen kaipasi uudistusta ja siirtymistä "nykyisestä kieliopillisesta välimerkityksestä loogiseen, germaanisesta anglosaksiseen". Mia Bernerin PS : merkintöjä suruvuodelta -kirjassa julkaistuissa päiväkirjamerkinnöissä Saarikoski esittää kirjoitetun kielen kehityksen kolmiasteiseksi: ensimmäisessä vaiheessa ei ole selviä sääntöjä, toisessa on selkeä kieliopillinen välimerkkien käyttö ja kolmannessa vaiheessa looginen välimerkkien käyttö.
Kysymyksen väitettä en sanatarkasti tutkimistani Saarikosken teksteistä löytänyt, mutta kieliopillisen välimerkityksen vastaisuudessaan sitä voi hyvinkin pitää saarikoskimaisena ajatuksena, enkä pitäisi sitä mahdottomana, että hän olisi pilkutusnäkemyksiään joskus jossakin yhteydessä esitetyllä tavalla muotoillut. Leena Kytömäen esiin nostamaa tarkoituksellista kielen normeista poikkeamista – etenkin pilkkusääntöjen osalta – heijastelee oivallisesti Heimo Pihlajamaan heitto Parnasso-lehdessä julkaistussa Saarikosken Matteuksen evankeliumin proosakäännöksen arvostelussa: "Saarikosken ärsyttävä tapa käyttää kieltä on -- hyödyllinen ilmiö kirjallisessa kentässä, sitä lukiessa alkaa huomaamattaan tehdä kaikenlaisia hyviä päätöksiä: nyt opettelen vihdoinkin pilkkusäännöt, nyt lopetan kiroilemisen, nyt kirjoitan kauniista kauniisti."
Juha Mannerkorpi on toinen suomalaiskirjailija, joka Saarikosken lailla on tuonut julki tyytymättömyytensä kieliopillista välimerkitystä kohtaan ja halunsa tuoda välimerkit normatiivisen kieliopin puolelta osaksi merkityksen luontia: "Miksi raahata mukana pisteitä ja pilkkuja jonkinlaisena eri systeeminä, jos kerran nekin ovat käytettävissä ilmaisutarkoituksiin?"
Lähteet:
Leena Kytömäki, Kieleen muuttanut ihminen : Pentti Saarikosken suhde kieleen. – Sananjalka 29
Pentti Saarikoski, Asiaa tai ei
Pentti Saarikoski, Suomen kieli ja kirjallisuus. 1–3 – Parnasso 5, 7 ja 8/1960
Mia Berner, PS : merkintöjä suruvuodelta
Heimo Pihlajamaa, Evankeli Matteuksen mukaan. – Parnasso 8/1969
Näin kirjani ovat syntyneet. 1
Kommentoi vastausta