Olen kirjojen keräilijä ja mietin tuossa yhtenä päivänä, milloin on Suomessa kirjoihin tulleet painetut kansipaperit? Itselläni vanhin painetuilla…

Kysytty

Olen kirjojen keräilijä ja mietin tuossa yhtenä päivänä, milloin on Suomessa kirjoihin tulleet painetut kansipaperit? Itselläni vanhin painetuilla kansipapereilla oleva kirja on Runebergin Hirvenhiihtäjät vuodelta 1910.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Hei,

Irrallisia kansipapereita, tai suojapapereita, alettiin käyttää ilmeisesti Englannissa 1820-luvun lopussa kangassidosten yleistyessä. Hienot kannet kaipasivat suojausta, ja usein suojapaperi peittikin koko kirjan, ja paperi poistettiin ostamisen jälkeen. Nykymuotoisia kansipapereita alettiin käyttää 1850-luvulla, ja ne yleistyivät vähitellen vuosisadan kuluessa. Kansipapereiden pääasiallinen tehtävä oli kuitenkin vain suojata kirjaa, joten ne olivat usein huomattavasti vaatimattomampia kuin kirjan varsinaiset kannet. Kansipaperit heitettiinkin yleensä pois joko silloin, kun kirjat asetettiin kirjakaupassa myyntiin, tai sitten oston yhteydessä. Niitä kuitenkin jaettiin melko yleisesti kirjojen mukana 1860-70-luvuilla Euroopassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Vasta 1900-luvun alkupuolelta lähtien kansipapereiden merkitys kasvoi, kun kustannussyistä kirjojen varsinaisista kansista tehtiin pelkistetympiä. Kustantajien oli halvempaa panostaa kansipapereiden ulkonäköön, joten painetuista irtokansista tehtiin koristeellisempiä ja ostamiseen houkuttelevia. (Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Dust_jacket#Oldest_dust_jackets)

Suomessa kirjojen ulkonäköön alettiin kiinnittää erityistä huomiota 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Tällöin alkoi mm. kirjojen kuvitukseen panostaminen. Esimerkiksi Yrjö A. Jäntti kertoo kirjassaan Kirjapainotaidon historia (1940) suomalaisten kuvataiteilijoiden tekemistä kirjojen kuvituksista ja "päällyspiirrustuksista" (sivut 449-470). Hän ei kuitenkaan mainitse erikseen kansi- tai suojapapereita. Myös Sirkka Havu kertoo artikkelissaan "Suomalaisen kirjan tyylihistoriaa" (teoksessa Kirja Suomessa) (1988) uusista tuulista kirjapainotoiminnassa 1800-luvulla, mutta hänkin keskittyy enemmän kirjojen kuvitukseen ja kirjojen sisällön esittelyyn. Kai Häggman taas mainitsee teoksessaan Paras tawara maailmassa: Suomalainen kustannusoiminta 1800-luvulta 2000-luvulle (2008), että suomalaisen kirjataiteen huippuvuodet ajoittuvat 1900-luvun alkuun. Hänenkään tekstistä ei kuitenkaan löydy mainintaa suojapapereiden käytöstä.

Tarkempia tietoja kansipapereiden käytöstä Suomessa kannattaa kysyä esimerkiksi suoraan suurilta ja vanhoilta suomalaisilta kustantajilta, kuten Otavalta ja WSOY:ltä, tai sitten Suomen kansalliskirjastosta. Kansalliskirjaston tietopalvelun yhteystiedot löytyvät täältä:

http://www.kansalliskirjasto.fi/kokoelmatjapalvelut/palvelut/tietopalve…

Sinne voi lähettää tiedonhakupyyntöjä vaikkapa sähköpostitse.

Lisätietoja voi löytyä myös alan kirjallisuudesta. Tässä muutamia teoksia, joissa käsitellään kirjan historiaa Suomessa:

HENDELL-VUORIO, Lauri. Kirja ja kirjapainotaito. Otava, 1957.

HÄGGMAN, Kai. Paras Tawara maailmassa. Suomalainen kustannustoiminta 1800-luvulta 2000-luvulle. Otava, 2008.

JÄNTTI, Yrjö A. Kirjapainotaidon historia. WSOY, 1940.

KAIVOLA, Terttu. Messukirjasta meteli. Suomalaisen kirjan viisi vuosisataa. SKS, 1988.

KIRJA Suomessa. Kirjan juhlavuoden näyttely Kansallismuoseossa 25.8.-31.12.1988. Helsingin yliopiston kirjasto, 1988.

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.