Olen kirjoittamassa itse kirjaa, ja etsin sitä varten tietoja Yhdysvalloista. Tällä hetkellä olen 1970-luvussa ja haluaisin tietää hieman lisää tuosta…

Kysytty

Olen kirjoittamassa itse kirjaa, ja etsin sitä varten tietoja Yhdysvalloista. Tällä hetkellä olen 1970-luvussa ja haluaisin tietää hieman lisää tuosta vuosikymmenestä. Minua kiinnostaa tavallinen elämä, teknologia ja täkäläinen poliisitoiminta. Googlettamalla olin löytänyt vähän tietoa myös siitä, että tuolloin oli rakennusbuumi ja kaupunkeja laajennettiin. Onko tästä lisätietoa? Ei haittaa yhtään, jos aihetta on käsitelty laajemminkin, esimerkiksi 1900-luvut ylipäätänsä.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Yhdysvaltoja käsittelevää kirjallisuutta on pääkaupunkiseudulla runsaasti tarjolla. Sinun kannattaa katsoa sekä pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-tietokannasta (www.helmet.fi) että Helsingin yliopiston Helka-tietokannasta (https://helka.linneanet.fi). Hyviä hakusanoja voisivat olla historia, kulttuurihistoria, poliisi, kaupungistuminen, teknologia, tekniikka, 1970-luku tai 1930-luku yhdistettynä hakusanaan Yhdysvallat.

Hyvä paikka lähdekirjallisuuden löytymiseen voisi myös olla Helsingin Yliopiston pääkirjastossa Kaisa-talossa sijaitseva American Resource Center. Tietopalvelu on auki ma-pe 10-17. Heille voi esittää kysymyksiä myös puhelimitse tai sähköpostilla.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.