Nykyään puolustusvoimien tunnistelevyssä on sotilaan henkilötunnus. Mm. sota-aikana tuntolevyssä oli kuitenkin numerosarja. Oliko kyseessä sarjanumero samaan…

Kysytty

Hei!

Nykyään puolustusvoimien tunnistelevyssä on sotilaan henkilötunnus. Mm. sota-aikana tuntolevyssä oli kuitenkin numerosarja. Oliko kyseessä sarjanumero samaan tapaan kuon teollisuustuotteissa, vai laskettiinko se yksilöllisesti esim. syntymä-ajan perusteella?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Sota-ajan tuntolevyistä on tietoa Kansallisarkiston Arkistojen Portti -palvelussa. Numerosarjan merkitystä ei artikkelissa avata, mutta tekstistä voisi päätellä, että tuntolevyn numerosarja on satunnainen eikä sisällä yksilöiviä tietoja. Ruotuväki-lehden artikkelissa 20.9.1988 puolestaan mainitaan, että uudet, sosiaaliturvatunnuksella varustetut tunnuslevyt otettiin käyttöön syksyllä 1986, ja aiemmin käytössä olleet ja hankaliksi osoittautuneet tuntolevyt perustuivat juoksevaan numerosarjaan. Juoksevaan numerointiin jatkosodan aikana viittaa myös Kansallisarkiston ylitarkastaja Raija Ylönen-Peltosen twiittaama tieto, jonka mukaan jatkosodan tuntolevy numero 1 kuului Mannerheimille. 

Esimerkiksi Yhdysvalloissa tuntolevyihin kirjattiin toisen maailmansodan aikana paljon enemmän tietoa, kuten nimi, sotilasarvo, numero ja veriryhmä.

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.