Neuvoisitteko missä romaaneissa on käytetty hyvin ns. epäluotettavaa (minä)kertojaa? Kiitoksia...
Vastaus
Epäluotettavaksi kertojaksi voidaan kutsua sellaista kertojaa, jonka selonteko tapahtumista on jollakin lailla vääristelty, virheellinen, ennakkoluuloinen tai puolueellinen. Kertojan epäluotettavuus voi johtua myös siitä, että hän on huonosti perillä kertomistaan asioista, naiivi tai helposti harhaanjohdettavissa. (Hosiaisluoma: Kirjallisuuden sanakirja, 2003).
Epäluotettavan kertojan käsite on tietysti melko tulkinnanvarainen ja epäluotettavuudesta löytyykin aste-eroja. Selkeimpiä epäluotettavan kertojan tapauksia ovat sellaiset, joissa minäkertojana on lapsi, vähälahjainen, mielisairas tai jollakin tavoin vinksahtanut henkilöhahmo. Lähdekirjallisuuteni (Hosiaisluoma: Kirjallisuuden sanakirja ja Rimmon-Kenan: Kertomuksen poetiikka) ja omien lukukokemusteni pohjalta listaan tähän muutaman esimerkin romaaneista, joissa on epäluotettava minäkertoja:
Brett Easton Ellis: Amerikan psyko
Peter Höeg: Rajatapaukset
J.D. Salinger: Sieppari ruispellossa
Maria Peura: Valon reunalla
Gunter Grass: Peltirumpu
Mark Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
Jera Hänninen: Harakkapoika
Jukka-Pekka Palviainen: Reino
Joel Haahtela: Elena
Annika Idström: Veljeni Sebastian
Tomek Tryzna: Tyttö Ei-Kukaan
William Faulkner: Ääni ja vimma
Näiden romaaniesimerkkien lisäksi haluaisin mainita Rosa Liksomin novellituotannon, esimerkiksi novellikokoelmat Yhden yön pysäkki, Tyhjän tien paratiisit ja Unohdettu vartti. Monissa Liksomin novelleissa esiintyy epäluotettavia minäkertojia.
Teosten saatavuuden voi tarkistaa osoitteesta: http://www.helmet.fi/
Kommentit
Jossakin Agatha Christien dekkarissa paljastuu lopussa, että kertoja on syyllinen rikoksiin, joita hän kuvailee ikään kuin viattomana ulkopuolisena. Kuuluvatkohan tällaiset kysymyksen piiriin?
Kommentoi vastausta