Munkkiniemen raitiotiesillan itä-puolella johti aikanaan 1930-40 -luvuilla puinen kävelysita Meilahden puolelta Munkkiniemen puolelle suunnilleen nykyisen…

Kysytty

Munkkiniemen raitiotiesillan itä-puolella johti aikanaan 1930-40 -luvuilla puinen kävelysita Meilahden puolelta Munkkiniemen puolelle suunnilleen nykyisen huoltoaseman kohdalle. Mikä oli sen tarkoitus, kuka rakensi ja onko siitä kuvia ja muuta lähdemateriaalia.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Helsingin Munkkiniemen Munkinseutu-seurasta vastattiin näin:

"Aikoinaan ennen nykyistä Paciuksenkadun siltaa yhdisti meidät Munkkiniemeläiset kapeahko puusilta Meilahteen, mitä käyttivät raitiovaunut. Varsinainen ajotiesilta oli kaiketi lännempänä oleva ”kartanon” silta. Autokannan lisääntyessä silta kävi ahtaaksi ja ilmeisesti kun Munkkiniemi liitettiin Helsingin kaupunkiin v.1946 tuli ajankohtaiseksi uusia silta nykymuotoonsa. Huoltoaseman, silloinen Gulf, kohdalle rakennettiin melko kapea tilapäinen puinen kävelysilta joka johti siihen Mäkkärin kohdalla olevaan ”saareen”. Saaren rannassa oli muuten vielä 50-luvulla ”Nooakin arkku”, puinen iso veneen runko. Muu alue oli melko höttöä osman käämineen. Uusi nykyinen silta valmistui aivan 50-luvun alussa ja puinen kävelysilta purettiin pois. Silloin myös valmistui huoltoasema Gulf. Monia vuosia oli vielä näkyvissä puiset paalut jotka kannattivat kävelysiltaa.
Kuvia en ainakaan heti löytänyt."

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Hei! ja kiitos vastauksesta! Vastaus rajasi 1930-luvun pois kävelysillan toteutusajankohtana. itsekin sain saman asian selville tässä välillä suvun valokuvasta, jossa äitini on isäni ottamassa valokuvassa Munkkiniemen Puistotie 2 B, 5 kerroksen ikkunassa, jossa taustalla näkyy Pikku-Huopalahti ja mm muutaman vuoden vanha Tilkan sotilassairaala. Valokuva otettu joko kesällä 1938 tai 1939. Tässä kuvassa ei siis vielä näy po kaarevaa kävelysiltaa, mutta näkyy vastauksessa mainittu kapea puusilta raitiotievaunuille ja osin kävelijöillekin, vaikka kävely raiteilla olikin varmaan sen ajan tyylin kiellettyä.
Kun näin on selvinnyt, että silta rakennettu Helsingin kaupungin toimesta Heti alueliitoksen jälkeen, niin joku osaava Hesan arkistojen käyttäjä varmaan löytäisi kaupungin hyvistä arkistoista kävelysillan rakentamispäätöksen perusteluineen. Mutta näinkin asia konkretisoitui huomattavasti. Kiitos vastaajille!

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.