Muistan 60-luvun lopulla lukeneeni nuorten/lastenkirjaa missä poika liikkui ympäri maailmaa ja erityisesti Amerikassa lentävän jäniksen selässä ja joutui…

Kysytty

Muistan 60-luvun lopulla lukeneeni nuorten/lastenkirjaa missä poika liikkui ympäri maailmaa ja erityisesti Amerikassa lentävän jäniksen selässä ja joutui moniin eri seikkailuihin. Jos oikein muistan niin jäniksen korvista pystyi muuttamaan "lentosuuntaa", olen aika varma että kirja ei ole suomalaisen kirjailijan teos ja kirja voi olla huomattavasti vanhempaa perua, eikä kyseessä ollut kuvakirja.
Itse olen lukenut sen mummolassa aikoinaan kymmeniä kertoja, mutta kirjailijan tai kirjan nimestä ei ole minkäänlaista tietoa, jos olisi näin lyhyen ja suppean kuvauksen perusteella tietoa,olisin kiitollinen, että voisin yrittää hankkia kyseisen kirjan omaksi

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kyseessä saattaa olla saksalaisen Lisa Tetznerin teos ”Hannun maailmanmatka”. Suomentanut Sivi Kortelainen. Helsinki, Tammen nuorisonkirjoja 3 (1944). Kirja on julkaistu alkujaan saksaksi vuonna 1929.

Kirjassa Hannu seikkailee jäniksen selässä lentäen ympäri maailmaa. Matkanteko painottuu Yhdysval-toihin, mutta piipahtaa Hannu Suomessakin.

Lisätietoa kirjasta ja kirjailijasta löydät esimerkiksi tästä englanninkielisestä linkistä:
http://www.answers.com/topic/lisa-tetzner-1

Kirja löytyy myös Turun kaupunginkirjaston kokoelmista. Voit tarkistaa teoksen saatavuuden kirjaston Aino-aineistotietokannasta, jonka löydät täältä: http://www.turku.fi/aino

Kirjaa kannattaa kysyä antikvariaateista. Netissä toimivia antikvariaatteja löydät esim. täältä: http://www.antikka.net . Näillä sivuilla voit hakea teosta lukuisista antikvariaateista yhtäaikaisesti.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.