Hei, monissa kirjastoissa on kierrätyshylly asiakkaiden tuomille kirjoille. Ratkaisu on erinomainen, ja olen itsekin sekä löytänyt mieleisiä kirjoja että tuonut omia kirjojani näihin pisteisiin. Osa tarjolla olevista kirjoista on kuitenkin sellaisia, että ne tuskin löytävät ottajaa. Mitä näille kirjoille tapahtuu?
Vastaus
Uskoisin kaikkien kirjastojen toimivan tässä asiassa suunnilleen samalla lailla. Kun todetaan, että jokin aineisto ei kiinnosta lainattavana eikä omaksi saatuna, se kierrätetään materiaalinsa mukaisesti vastuullisesti eli kirjat paperinkeräykseen. Mitä isompi kirjasto on, sitä enemmän tulee myös sillä lailla huonoon kuntoon mennyttä aineistoa, ettei sitä edes yritetä tarjota asiakkaille. Molempien ryhmien aineiston tie kulkee siis materiaalinkierrätykseen tai energiaksi polttamiseen.
Kirjastoilla on kohtalaisen hyvä ammattitaito sen arvioimisessa, mikä ylipäätään kelpaa asiakkaille. Mutta kyllä valtaosaa aineistosta kuitenkin ensin yritetään tarjota käyttökiertoon.
Heikki Poroila
Kommentoi vastausta