Monet käyttävät kirjastojen poistokirjoja askarteluun. Tämä on kaiketi sallittua, mutta tarkalleen mikä lainkohta sallii tämän? Ja saako kaikkea…

Kysytty

Monet käyttävät kirjastojen poistokirjoja askarteluun. Tämä on kaiketi sallittua, mutta tarkalleen mikä lainkohta sallii tämän? Ja saako kaikkea poistoaineistoa käyttää rajoituksetta askarteluun?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Kirjaston kirja on "teoskappale", jonka laillisesti hankkineella on oikeus tehdä sille melkein mitä vain. Tekijänoikeuslaki ei tosin puhu erikseen kirjan kuvien käyttämisestä askarteluun, mutta laki sallii (19§) mm. kirjan lahjoittamisen ja myymisen edelleen. Olennaista on, että teoskappaletta ei monisteta ja levitetä.

Tekijänoikeuslainsäädäntö lähtee ajatuksesta, että tekijän oikeus rajoittuu sen päättämiseen, milloin ja missä muodossa kopioita eli teoskappaleita levitetään. Kun teoskappale on laillisesti luovutettu pois, tekijän oikeudet siihen teoskappaleeseen raukeavat eli loppuvat käytännössä kokonaan. Kirjailija ei esimerkiksi voi kieltää normaalisti myydyn kirjan polttamista tai laittamista paperinkeräykseen. Sama periaate koskee käytännössä kaikkia teoslajeja eli myös nuotteja, CD- ja DVD-levyjä jne. Niiden hyödyntäminen askartelussa ei ole yhtä monipuolista, mutta laki ei aseta esteitä, vaan lähinnä mielikuvitus.

Tekijänoikeus on aineetonta, siksi oikeudet eivät ulotu paperiin ja muoviin.

Heikki Poroila

5 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.