Miten voisin saada nuottimateriaalia luuttumusiikista, lähinnä keskiajan ja renessanssin aikakausilta, barokkikin käy?
Vastaus
Vanhaa luuttumusiikkia on sovitettu kitaralle ja nykyiselle nuottikirjoitukselle melko runsaasti. Kyyti-kirjastojen kokoelmista löytyy kokoelma Treasures of the Baroque, jossa on 1600-luvun luuttu- ja kitarasävellyksiä. Pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyy useita kokoelmia hakusanayhdistelmällä luuttu - renessanssi - nuotti. Nuotteja voi tilata kaukolainaksi muista kirjastoita oman kirjaston välityksellä.
Jos kuitenkin soittimena on nimenomaan luuttu, kysymys monimutkaistuu. Keskiajasta barokkiin luuttu muuttui monin tavoin: kielipareja oli aluksi 4-5, myöhemmin jopa 12 tai enemmänkin, viritykset olivat erilaisia. Nykyistä notaatiota ei vielä ollut, vaan musiikki kirjoitettiin tabulatuuriksi, eri aikoina ja eri maissa hieman eri tavoin. Eri luuttutyypeistä ja niiden virityksistä on tietoa Lute Societyn sivulla. Tabulatuureissa käytettyjä merkintöjä on koottu Wikipedia-sivulle.
Keskiajan sävelmiä 4- tai 5-kieliselle luutulle löytyy lajiin erikoistuneesta blogista. Nämä pdf-tabulatuurit ovat toteutukseltaan yksinkertaisia, aika-arvoja ei ole ilmaistu. Renessanssiajan luuttusävelmiä sekä tabulatuureina että nykynuotinnoksina on This is Classical Guitar -sivustolla. Tuohon aikaan kuuden kieliparin luuttu oli tavallinen, joten nuo kappaleet soveltuvat helpommin myös kitaralle.
J.S.Bachin luuttusävellyksistä on julkaistu autenttinen tabulatuurieditio barokkiluutulle sarjassa Opere complete per liuto, vol. 1-3 (Orpheus edizioni, 2001).
Kommentoi vastausta