Miten taksinkuljettaja saattoi aikaisemmin muistaa, missä mikäkin katu kaupungissa sijaitsee varsinkin, jos kaupunki on iso? Eikö nykyään työtä kuitenkin ole…

Kysytty

Miten taksinkuljettaja saattoi aikaisemmin muistaa, missä mikäkin katu kaupungissa sijaitsee varsinkin, jos kaupunki on iso? Eikö nykyään työtä kuitenkin ole helpottamassa navigaattorit tai muut vastaavanlaiset laitteet, mutta miten aikaisemmin? Ja jos on esim. taksinkuljettajana Helsingissä, minkä muiden paikkojen kuin Helsingin kadut pitää tuntea? Muistan myös lukeneeni, että Lontoossa taksinkuljettajaksi pääseminen olisi hankalampaa kuin esim. Helsingissä. Että heillä olisi jokin koe, joka pitää läpäistä.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Valtioneuvoston asetuksessa taksinkuljettajien ammattipätevyydestä vuodelta 2009 on on pykälä taksinkuljettajan koulutuksesta. Yhtenä koulutuksen osana oli paikallistuntemus ja sen osoittaminen. Paikallistuntemus osoitettiin kokeella. Tästä voi lukea tarkemmin Finlexin kautta:

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2009/20090825#Pidp445803440

Varmaankin näin oli jo ennen tätä vuotta. Edelleen taksinkuljettajan koe on suoritettava hyväksytysti ennen ajoluvan saamista. Lisää tietoa Suomen taksiliiton sivuilta:

https://www.taksiliitto.fi/taksinkuljettajaksi/ajolupa/

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.