Miten seitsemän veljeksen äiti kuoli?

Aleksis Kiven kirja ei anna Jukolan veljesten äidistä sellaisia tietoja, joiden perusteella olisi mahdollista yksiselitteisesti selvittää, miten hän kuoli. Ylipäänsä veljesten vanhemmista kerrotaan hyvin vähän, ja heidän kuolemaansa käsittelevät osuudet jäävät tavallisesti ohimeneviksi viittauksiksi ilman tarkkoja yksityiskohtia.

"Heidän äitinsä oli kuollut, ja tuli nyt yhden heistä astua isännyyteen -- " (Ensimmäinen luku)

"Jos talonpitoomme toivomme järjestystä ja pysyväisyyttä, niin yksi olkoon esimies ja isäntä. Me tiedämme, että tämä oikeus ja velvollisuus on Juhanin sekä hänen esikoisuutensa että äitimme määräyksen kautta." (Ensimmäinen luku)

"Ja silloinpa isämme ja äitimme kirkastetut haamut astuvat ulos taivaan hehkuvasta portista ja, seisten reunalla kiiltävän pilven, katselevat alas päällemme, huutain meille korkealla äänellä: 'Kas niin, Juhani, kas niin, Tuomas ja Aapo, kas niin, Simeoni, Timo ja Lauri, juuri niin, minun pikku-Eeroni! Olettepa poikia, joihin mielistymme!" (Ensimmäinen luku)

JUHANI. Uneksuinpa, että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa.
SIMEONI. Jukolan seitsemän poikaa!
JUHANI. Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen.
SIMEONI. Eero!
JUHANI. Kukko kuoli!
SIMEONI. Isämme!
JUHANI. Kana kuoli!
SIMEONI. Äitimme!" (Toinen luku)

TUOMAS. Mutta tuossahan on kuusi, josta isämme kaatoi kerran aika ilveksen; ja olikin se hänen viimeinen ilveksensä."
TIMO. Niinpä, sen kerran perästä ei hän enää taaputtanut kotiansa takaisin, vaan kylmänä kiskottiin metsästä.
JUHANI. Potra ja huikea mies, mutta kova ja kiinteä kuin kallio poikiansa kohtaan. Harvoinpa hän kuitenkin asteli Jukolan pihoilla, vaan metsissä hän asui, ja kotona oli hiirillä elämä.
AAPO. Tosin unohti hän paljon kotonsa tuon ehkä noidutun pyyntihimonsa tähden, mutta olipa hän kuitenkin kelpo isä, ja kunnian miehenä hän kuoli. Levätköön hän rauhassa!
TIMO. Ja kaksinkerroin äitimme.
JUHANI. Siinä oli kunnon emäntä ja hurskas ihminen, vaikka ei hän lukeakaan osannut.
SIMEONI. Kuitenkin rukoili hän polvillansa illoin ja aamuin.
JUHANI. Sen hän teki. Verraton äiti ja emäntä! Muistelenpa aina, koska asteli hän sahrojen sarvissa, jykevänä kuin jättiläis-eukko.
EERO. Oli hän oiva äiti, mutta miksi emme olleet tottelevia lapsia me, miks' emme raataneet silloin pellolla kuin seitsemän karhua? Olisipa Jukola nyt toisenmoinen. Mutta mitä  ymmärsin minä silloin, pieni paita-ressu? (Toinen luku)

JUHANI. -- Mutta taivaan salissa istuu nyt eukko, vartoen lapsiansa. Kyllä tullaan, muori, tullaanpa Jumalan avulla mekin sinne kerran. -- (Kolmastoista luku)

Veljesten äidin elämä on epäilemättä ollut rankkaa ja kuluttavaa: synnytykset, lapsista huolehtiminen, talon töiden tekeminen paljolti ilman perheen metsällä kulkevan isän ja rasavillien poikien tukea. Aivan äkillinen hänen kuolemansa ei kuitenkaan ole ollut, sillä hän on ehättänyt evästää poikiansa talonpidon järjestämisestä, mikä voisi vihjata kuolemaa edeltäneeseen sairasteluun.

Niin tai näin, Kivi ei poikien äidin tarkkaa kuolinsyytä kerro – sitä voimme vain arvailla. Tällaisille pohdinnoille tarjoavat oivan viitekehyksen Eino Jutikkalan kirjan Kuolemalla on aina syynsä : maailman väestöhistorian ääriviivoja luvusta Maatalouskulttuurin siunaukset ja kirot löytyvät huomiot: "Ankara ruumiillinen työ synnytti luu- ja lihassairauksia ja vei nopeaan vanhenemiseen, joskus ennenaikaiseen kuolemaankin. -- Vaarallisille mikrobeille rakentui tyyssijoja kaikkialla ihmisen läheisyydessä. Tuberkuloosi, jonka bakteeri elää naudoissa, levisi helposti saman navetan eläimestä toiseen ja maitoa juotaessa ihmiseen."