Miten psykologia selittää sen, että toiset ihmiset ovat tuhoavia toisia ihmisiä kohtaan ja toiset taas tuhoavia itseään kohtaan? Onko se opittu/omittu…

Tyhjentävää selitystä tähän lienee mahdotonta antaa, mutta aihetta on paljon tutkittu psykologian kentällä. En pysty antamaan kattavaa vastausta, mutta joitain perusasioita uskon voivani tässä esittää.

Tuhoamisen motiivi on usein peräisin aggressiosta, vihan tunteesta, jota ihminen ei pysty käsittelemään vaan jonka hän purkaa tuhoavana toimintana. Se, mihin tai kehen tuhoava toiminta kohdistuu, riippuu ainakin osittain syntipukkiajattelusta: kenet tekijä syyllistää, itsensä vai toisen/toiset. Sekä muita että itseään vahingoittavalla ihmisellä voi olla huono tai vääristynyt itsetunto. Opitut käyttäytymismallit, kulttuuri, ihmisten jako "meihin" ja "heihin" ynnä muut kognitiiviset (tiedolliset tai ajatustoimintaan liittyvät) tekijät myös vaikuttanevat siihen, miten vihan tunne purkautuu.

Määrätietoinen tuhoaminen taas voi johtua aggression sijaan myös ensisijaisesti kognitiivisista tekijöistä: henkilö uskoo vilpittömästi tekevänsä oikein, kun tuhoaa ihmisiä tai rakenteita, joita pitää vihollisinaan. Esimerkiksi poliittiset tai uskonnolliset ääriryhmät toimivat käsittääkseni tältä pohjalta. Totta kai terroristi- tai vallankaappausliikkeiden johtajat osaavat myös houkutella riveihinsä vihasta, pelosta ja toivottomuudesta kärsiviä ihmisiä, jotka näin löytävät purkautumiskanavan omille henkilökohtaisille aggressioilleen.

Poliittisten puolueiden toiminta perustuu pitkälti tietyn samoin ajattelevien tai samassa yhteiskunnallisessa asemassa (omistava vs. työtätekevä luokka jne.) olevien ihmisten rajaaman yhteisen edun tavoitteluun, joka voi olla myös oman edun tavoittelua. Myös yhteinen hyvä -ajattelu, avunanto ja altruismi voi kohdistua tiettyyn ryhmään sulkien muut sen ulkopuolelle.

Yllä olevat kappaleet olen itse ajatellut silmäiltyäni psykologista kirjallisuutta. Suosittelen tutustumista esim. seuraaviin teoksiin:

En ymmärrä - siksi lyön : sukellus väkivallan tunnemaailmaan. Toim. Mauri Mujunen et al. Aseman lapset, 1997.

Keltikangas-Järvinen, Liisa: Väkivalta ja itsetuho : miten tuhokäyttäytyminen syntyy . Otava, 1978.

Lagerspetz, Kirsti: Mitä tulee mieleen. Psykologin esseitä. Tammi, 2000. (Erityisesti luvut "Pahan psykologiaa" ja "Tämä apinoiden planeetta".)

Lagerspetz, Kirsti: Psykologia - järjen ja tunteen tiede. Tammi, 1990.

Peck, Scott M.: Pahan psykologia : pahan vallan voittamisesta elämässä. Suom. Eeva Koskimies. Kirjapaja, 1989.

Simula, Pertti: Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä. Arkipäivän ihmissuhteista. PATI Pohjoismaiden Analyyttinen Trilogia Instituutti, 2000.

Lisäys asiakaspalautteesta: Teoksessa Aldridge, Susan: Masennus ja stressi. Tunteiden biologiaa (suom. Minna Maijala, Art House 2001) käsitellään myös väkivaltaisen käyttäytymisen yhteyksiä biologisiin tekijöihin. Esimerkiksi impulsiiviseen väkivaltaan taipuvaisilla psykiatrisilla potilailla on huomattu olevan "kuollut alue" aivojensa otsalohkossa, jolloin ajattelu ja tunne eivät kohtaa. Tällainen ihminen kykenee siis kylmäverisiin tekoihin tuntematta empatiaa tai kykenemättä katumaan tekojaan. (Mainittu teos, s. 220-221.)