Miten niiden kuntien asema, jotka saivat vuoden 1959 lain mukaisen ns. uuden kaupungin aseman, niiden sitten kaupunkeina ollessa erosi vuoteen 1976 ns…

Kysytty

Miten niiden kuntien asema, jotka saivat vuoden 1959 lain mukaisen ns. uuden kaupungin aseman, niiden sitten kaupunkeina ollessa erosi vuoteen 1976 ns. kauppaloiden asemasta?

Vastaus

Vastattu

Suomen kaupunkilaitoksen historiaa käsittelevän kirjasarjan kolmannessa osassa käsitellään vuoden 1959 lakimuutosten vaikutuksia lyhyesti. Nämä ns. uudet kaupungit jäivät valtion ylläpitämän kihlakunnanoikeuden tuomiopiiriin, ellei kaupunginvaltuusto nimenomaan pyytänyt raastuvanoikeutta. Maistraattia ei ollut pakko perustaa, vaan sen korvasi järjestysoikeus. Poliisilaitoksen, vankilan ja ulosottotoimen maksoi valtio siirtymäajan aikana. Valtion osuus kansakoulumenoista määrättiin pysyvästi samaksi kuin kauppaloissa. Kaupunkien ja kauppaloiden käsittämä maa-ala kasvoi monikymmenkertaisesti, koska kaupungin- ja tai kauppalanperustamisessa usein koko maalaiskunta muuttui kaupungiksi tai kauppalaksi.

Tämä reformi ei miellyttänyt "vanhoja kaupunkeja" ja jo 1965 perustettiin kaksi komiteaa valmistelemaan uusia lakiehdotuksia. Vuonna 1975 annettiin joukko hallituksen esityksiä, joissa näitä erityisoikeuksia muutettiin.

Asiaan liittyvät hallituksen esitykset, valiokuntien mietinnöt ja muu eduskunta-aineisto löytyy digitoiduista valtiopäiväasiakirjoista:

Vuoden 1959 lakimuutokset

Hallituksen esitykset HE 16/1958 ja HE 17/1958 https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/eduskunta-asiakirja-original-documents-prod/suomi/1958/ASK_1958_I_II.pdf (PDF-tiedoston sivulta 371 alkaen).

Vuoden 1976 lakimuutokset

Hallituksen esitykset HE 22-30/1975 https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/eduskunta-asiakirja-original-documents-prod/suomi/1975/A_1975_II_2.pdf (PDF-tiedoston sivulta 13 alkaen).

Lähde: Päiviö Tommila ja Eino Jutikkala: Suomen kaupunkilaitoksen historia : 3, Itsenäisyyden aika, 1984.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.