Miten menee kuuluisa "ollako vai eikö olla" -monologi Hamletista YRJÖ JYLHÄN kääntämänä?

Ollako vai eikö, siinä pulma:
jalompaa onko kärsiä ja sietää
kaikk' iskut, nuolet julman kohtalon,
vai asein käydä tuskain merta vastaan,
lopettain kaikki? - Kuolla - nukkua,
ei muuta; - tietää, uness' että päättyy
sydämen kipu, tuhannet nuo tuskat,
nuo lihan perinnöt - se täyttymys
ois pyyntö hartain. Kuolla, nukkua;
niin, nukkua! ja kenties uneksia?
Kas siinä vastus. Sillä minkälaiset
unemme lienevätkään kuolemassa,
nuo kahleet maan kun riisuttu on meiltä, -
se arveluttaa. Ja se pohdiskelu,
se kurjuutt' elämän niin pitkittää.
Ken kärsis ajan ilkkua ja raippaa,
tylyyttä sortajan tai korskan pilkkaa,
lain viivytystä, ylenkatsett' armaan,
virastoröyhkeyttä, potkaisuja,
joit' ansiokkaat epatoilta saavat, -
terällä tikarin jos niistä itse
vois selvän tehdä? Ken nuo vaivat kantais,
hikoillen voihkis elon taakan alla,
jos pelko jostain jälkeen kuoleman, -
majoilta tuntemattomilta, mistä
ei palaa yksikään, - niin mielt' ei hämäis,
ett' ennen siedämme nää vanhat vaivat
kuin uusiin syöksymme, joit' emme tunne?
Tuo tunto tekee pelkureita meistä;
ja päätöksemme luonnonraikkaan punan
noin surkastuttaa valju epäröinti,
ja merkittävät, ponnekkaatkin hankkeet
pois soluvat uomastaan sen huolen tähden,
kadottain teon nimen. - Vaiti, hiljaa!
Oi ihana Ofelia. - Sulje, neito,
rukouksiis mun syntini jok'ainut.

Lähteenä käytetty William Shakespearen suuret draamat. 2 (Otava, 1955)