Miten latinaa lausutaan? Onko olemassa selkeää opasta suomalaiseen äänneasuun netissä tai painettuna opuksena? Esimerkiksi kirjainyhdistelmä ae lausutaan…

Latinan kielen ääntämysohjeita löytyy kieliopeista, esim.Tuomo Pekkanen, Ars Grammatica, ss. 9-13 sekä Nils Sjöstrand, Ny latinsk grammatik. Tuon ae:n ääntämyksen vaihtelu johtuu siitä, että ae on kehittynyt varhaisesta muodosta ai (esim. Sjöstrandin kieliopin mukaan muutos olisi tapahtunut n. 150 ennen ajanlaskun alkua tienoilla). Se on siis alunperin ääntynyt (ja myös kirjoitettu) muodossa ai. Sittemmin ääntämys on kehittynyt vähitellen diftongista joka on koostunut a:sta ja i:n ja e:n välimuodosta monoftongiin, pitkään avoimeen e:hen. Sjöstrandin mukaan ae on äänetty monoftongina n. keisariajan alusta lähtien.

Periaatteessa klassiseksi latinaksi kutsuttu latina pohjautuu pääosin Ciceron ja Caesarin teksteihin, niiden analyysiin ja kieliopin kuvaukseen. Koska tekstit ajoittuvat tasavallan viimeisiin vuosiin ennen keisariaikaa, on ae:n ääntämyksessä paikallsia eroja sekä Euroopassa että Suomessa. Turun yliopistoissa, samoin kouluissa ae äännetään ai:nä, mutta Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla pitkänä e:nä. Turun yliopiston professori Jyri Vaahtera kertoo Turun yliopiston ae:n ääntämisen historiasta, https://yle.fi/uutiset/3-7637840. Tämän vastauksen laatija, joka on koulutukseltaan latinisti ja opettanut latinaa Oulun yliopistossa ja Åbo Akademissa, äänsi ensin mainitussa ae:n pitkänä e:nä ja jälkimmäisessä ai:nä. Suomalaiseen tyyliin kummatkin ääntämykset ovat siis käypiä tapoja, mutta ai on vallalla pääosin Turussa.

Latinan kielen ääntämyksen ohjeet pohjautuvat päättelyyn äänteiden eri kirjoitusasuista, niiden vaihtelusta sekä muutoksista. Varhaisilta ajoilta on jäljellä joitakin piirtokirjoituksia, joten materiaalia ei ole kovin paljon. Säilyneissä kirjallisissa teoksissa erityisesti runomitan käyttö paljastaa tietoja ääntämyksestä. Myöhemmät romaanisten kielten kielimuodot kertovat ääntämyksen kehityksestä myöhäisestä antiikista ja keskiajalla kohti romaanisten kielten eriytymistä.