Miten kuuluu Sirkka Turkan runo "Me kutsumme häntä, mutta hän ei kuule enää..." oikein jaoteltuna ja oikeilla välimerkeillä?

Alun perin Turkan kokoelmassa Yö aukeaa kuin vilja (1978) ilmestynyt Jään alla savinen ranta (nimi sisällysluettelosta) on yhdestä kappaleesta koostuva proosaruno. Kullekin riville on ladottu tekstiä palstan laidasta laitaan niin paljon kuin sille on mahtunut. Yö aukeaa kuin vilja sekä Turkan runokokoelmia yksiin kansiin niputtavat Teokset 1973–1983 ja Runot 1973–2004 rivittävät proosatyylisen tekstin kukin eri tavalla, joten lienee sallittua päätellä, ettei rivijako ole runossa merkitsevä tekijä. Runo on välimerkitetty pilkuin ja pistein kuin normaali suorasanainen teksti.

"Me kutsumme häntä..." on runon kolmanneksi viimeisen virkkeen alku. Runo päättyy näin: "Me kutsumme häntä, mutta hän ei käänny enää. Hän on matkalla lapsuutensa metsiin, sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan. Siellä laulavat toisenlaiset linnut."