Miten Juhannus siirtyi entiseltä paikalta pois 1955 .oliko siirron takana urho kekkonen ja kustaa vilkuna.olen kuulut että kustaa vilkuna sai tästä…

Vuonna 1955 voimaan tulleen kalenteriuudistuksen oleellinen sisältö oli seuraava (Kirkkolain 18. pykälä, Suomen asetuskokoelma 1953/535, 23.12.1953):

1)juhannuspäivä siirrettiin kesäkuun 24. päivältä kesäkuun 20. ja 26. päivän väliseen lauantaihin,

2)Marian ilmestyspäivä siirrettiin maaliskuun 25. päivältä maaliskuun 22. ja 28. väliseen sunnuntaihin, niinä vuosina jolloin tämä päivä olisi palmusunnuntai tai pääsiäinen kuitenkin palmusunnuntaita edeltävään sunnuntaihin,

ja

3)lokakuun 31. päivän ja marraskuun 6. päivän väliseksi lauantaiksi muodostettiin uusi pyhä, pyhäinpäivä.
Kalentereissamme toki oli jo ennen tätäkin ollut "pyhäinmiesten päivä" marraskuun 1. päivän kohdalla, mutta se oli ollut tavallinen arkipäivä, minkä vuoksi aiheeseen liittyvää jumalanpalvelusta oli vietetty marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Useimpina vuosina - silloin kuin marraskuun 1. päivä ei ollut sunnuntai - meillä siis oli almanakassa kaksi pyhäinmiesten päivää. (Vanhat almanakat löytyvät osoitteesta http://almanakka.helsinki.fi/arkisto/index.html).

Uudistusta arvioitaessa on tähdellistä muistaa, että tuohon aikaan - tämä seikka tahtoo usein unohtua tuon ajan kokeneilta ja nuoremmille se lienee käsittämätön - työ- ja kouluviikko oli vielä kuusipäiväinen ja lauantaillekin sijoittuva pyhä tuntui siltä todella. Yksi muutoksen tavoitteista olikin se, että pyhäpäiviä pyrittiin sijoittamaan tasaisemmin: keväältä hävisi erillinen marianpäivä (jota vastedes vietettiin sunnuntaina) ja syksyyn tuli uusi pyhä. Aikaisemminhan kesäkuun 24. päivän ja joulukuun 6. päivän välillä niitä ei ollut yhtään.

Vuoden 1955 kalenteriuudistus ei suinkaan ollut suomalainen keksintö, vaan laina Ruotsista, josta täysin samanlaiset muutokset oli toteutettu vuonna 1953. Koska kirkollisten juhlien ajankohdasta määrättiin (ja määrätään edelleenkin) Evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkolaissa, poikkesi asiassa noudatettava lainsäätämisjärjestys normaalista sikäli, että muutos edellytti kirkolliskokouksen hyväksyntää ja eduskunnalla oli vain mahdollisuus hyväksyä se tai hylätä mutta ei tehdä muutoksia ehdotettuun. Valtiopäiväjärjestyksen mukaan asian käsittelyyn eduskunnassa saattoivat osallistua vain ne edustajat, jotka olivat evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä. Vireille muutoksen olivat panneet työmarkkinajärjestöt kääntymällä kirkon elinten puoleen. 17. varsinainen kirkolliskokous käsitteli ehdotusta v. 1953 ja asettui kannattamaan sitä lopullisessa äänestyksessä sangen suurella enemmistöllä 102-5. Eduskunnassa asia ei ainakaan täysistunnoissa näytä aiheuttaneen keskustelua ja lopullisesti kirkkolain muutos hyväksyttiin ilman äänestystä joulukuun 15. päivänä 1953. Presidentti Paasikivi saattoi hyväksyä lainmuutoksen jo 23. päivänä.

Urho Kekkonen ja Kustaa Vilkuna eivät varmaankaan näytelleet mitään keskeistä osaa tässä uudistuksessa. Kekkonen kylläkin oli v. 1953 pääministerinä silloin kuin hallitus vei kirkolliskokouksen hyväksymän lainmuutosesityksen eduskuntaan (ei kylläkään käsittelyn viime vaiheissa), mutta luultavasti se on ollut hänelle jatkuvan valtion kassakriisin ja ajalle tyypillisen repivän poliittisen riitelyn keskellä jokseenkin vähämerkityksellinen asia. Perinteentutkijana Vilkuna oli ajanlaskukysymyksistä epäilemättä kiinnostunut, mutta toisaalta arvokonservatiivina varmasti entiseenkin järjestykseen tyytyväinen. Erään olettamuksen voisi tietysti esittää sille, että Vilkuna on ainakin nähnyt uuden pyhäinpäiväkäytännön tarkoituksenmukaisesti. Hän oli luomassa maalaisliittolaista kekrijuhlakäytäntöä ja siihen uusi syksyinen kaksoispyhä soveltui hyvin. Tietenkään tällaisella seikalla ei ole voinut olla suurta merkitystä erilaisten työmarkkinahyötyjen rinnalla, jotka nähtiin kaikkialla, myöskin kalenterikysymyksissä avainasemassa olevan kirkon taholla.

Vilkunan nimittäminen akateemikoksi vuonna 1959 toki oli kiistelty ratkaisu. Akatemialautakunta, jonka asiana oli esittää ehdokas presidentille, oli erimielinen ja lopuksi ehdotti äänestyksen jälkeen ensimmäisellä sijalla historioitsija Eino Jutikkalaa, toisella filosofi Georg Henrik von Wrightiä ja kolmannella kansatieteilijä Kustaa Vilkunaa. Presidentti Kekkonen nimitti Vilkunan. Hän ja Vilkuna olivat nuoruudenystäviä ja poliittisilta mielipiteiltään lähellä toisiaan. Tiedettiin, että Kekkonen oli suhtautunut aikanaan akatemian perustamiseen ja varsinkin sen ensimmäisiin henkilövalintoihin (V.A.Koskenniemi, Yrjö Kilpinen) ylen ynseästi ja nyt hän epäilemättä näki Vilkunassa sopivan välineen vaikutusvaltansa lisäämiseksi tiedemaailmassa. Toisaalta myös nimityksen vastustajienkin motiiveissa oli politiikkaa, olihan Urho Kekkonen ankarasti arvosteltu henkilö. Kalenteriuudistus ei tässä pelissä varmaankaan ole voinut merkitä mitään.

Juva, Mikko
Kirkon parlamentti : Suomen kirkolliskokousten historia 1876-1976. - Otava, 1976.

Tiitta, Allan
Suomen akatemian historia 1 : 1948-1969 : huippuyksilöitä ja toimikuntia. - Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2004.

Martling, Carl henrik
Kyrkans år och dagar. - Verbum, 1993.

Vilkuna, Kustaa
Talonpojan kekristä puoluejuhlaksi.
teoksessa: Juhalkirja : suomalaiset merkkipäivät. - Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1979. - (Kalevalaseuran juhlakirja ; 59).