Mitä tarkoittaa sukunimi Ikonen?
Vastaus
Hei,
Pirjo Mikkosen & Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjan (Otava, 2000) mukaan
"Nimiaines Iko- on rinnastettu Ikä-nimiin, mutta se on yhdistettävissä myös germaaniseen henkilönnimeen, josta on muinaissaksalaisia muotoja Iko, Ico, Icha, Ichilo ym., muinaistanskalaisia Ico, Igghe, Iggi. Suomessa Ikola ja Ikonen esiintyvät 1500-luvulla paisi Ala-Satakunnassa myös Karjalassa Viipurin ja Käkisalmen lääneissä sekä kaikissa Savon hallintapitäjissä. Savon lähteissä vaihtelevat muodot Ikahainen, Ikajainen, Ikainen, Ikanen, Ikoinen ja Ikonen."
Ikosten sukuseuran sivuilla (ikosensuku.com) kerrotaan:
"Sukunimenä Ikonen on vuosisatoja vanha. Joissakin tutkimuslähteissä (mm. Vilkuna) nimen on tulkittu merkitsevän pitkäikäisyyttä. Myös tammenlehvät sukuvaakunassa viittaavat pitkään ikään. Nimi on vaihdellut muodoissa Icoin, Igoin, Iggoin, Iko, Ikoin ja lopulta Ikonen. Nykyisenä tai entisenä nimenä Ikonen on Väestörekisterin tietojen mukaan (huhtikuu 2020) vajaalla 10 300 henkilöllä, joista yli 460 asuu ulkomailla."
Kommentoi vastausta