Mitä löytöretkeilijät söivät?

Löytöretkeilijöiden ruokavalio riippui myös heidän matkakohteestaan ja -tavastaan. Löytöretkien aikakausikin vaikutti. Aikaa myöten, ja esim. kokemusten karttuessa pitkiltä valtameripurjehduksilta, tieto terveellisestä ruokavaliosta ja sairauksien ehkäisystä lisääntyi.

Maitse ja varsinkin asutuilla seuduilla matkaavien varhaisten löytöretkeilijöiden ruokavalio ei liene usein juurikaan poikennut matkaympäristöstä löytyvästä ja sen asukkaiden tavanomaisesta ruokavaliosta. Pitkillä vaikeilla matkoilla ei kannattanut kuljettaa mukana kuin välttämättömimmät tarvikkeet. Metsästys, kalastus ja paikallisten kanssa tehtävä kaupankäynti olivat luontevia keinoja hankkia elintarvikkeita.

Pitkillä valtameripurjehduksilla - ja esim. jäisille napa-alueille suuntautuneilla retkillä - oli tarpeen pitää mukana riittävän monipuolisesti vitamiineja ja muita ravintoaineita sisältävää ruokaa, koska matkan varrelta ko. elintarvikkeita ei ollut useinkaan mahdollista saada. Ruoan säilytys nykyajan laivoissa ei ole ongelma jääkaappien, pakastimien ja säilykkeiden ansiosta, mutta toisin oli löytöretkien kulta-aikana 1400-1700 -luvuilla. Laivamatkojen kestokin oli entisajan purjelaivoilla pidempi kuin nykyään.

Löytöretkien aikana valtameripurjehduksilla suosittiin helposti säilyviä tai säilönnässä hyödyllisiä elintarvikkeita kuten laivakorppuja, kuivattuja herneitä, riisiä, sipulia, valkosipulia, vettä, viiniä, olutta, suolaa, etikkaa, sekä voimakkaasti suolattua ja kuivattua lihaa ja kalaa. Merimiesten perinteiseen päiväannokseen on kuulunut vanhoina aikoina myös noin puolisen litraa vedellä laimennettua väkevää rommia tai muuta alkoholia.

Pitkillä valtamerimatkoilla liha pilaantui helposti - ylettömästä suolauksesta huolimatta, ja hyönteisiä kuhiseva pilaantunut liha saattoi olla merimiehille vakava terveysriski. Isommissa laivoissa pyrittiinkin pitämään mukana myös elävää muonaa, erityisesti kanoja ja sikoja, jotka selvisivät suhteellisen hyvin pitkien merimatkojen rasituksista.

Sairauksista erityisesti C-vitamiinin puutoksen aiheuttama keripukki oli valtameripurhehtijoiden riesana. Vitamiinit ja niiden merkitys ruokavaliossa keksittiinkin oikeastaan juuri keripukin torjumiseen tähdänneen tutkimuksen ansiosta. Keripukkia pyrittiin torjumaan ja hoitamaan hedelmien, erityisesti sitrushedelmien, ja niistä saadun mehun avulla, jotka kuuluivat valtameripurjehtijoiden perinteiseen laivamuonaan.

Kuuluisa löytöretkeilijä, kapteeni James Cook oli edelläkävijä myös terveellisemmän laivamuonan kehittäjänä. Hän keksi mm. hapankaalin hyödyllisyyden keripukin torjunnassa; hapankali säilytti keripukkia torjuvan ominaisuutensa jopa vuosia, paljon paremmin kuin hedelmät ja usein huonosti säilötty hedelmämehu, joten hapankalista tuli nopeasti tärkeä osa pitkien valtameripurjehdusten laivamuonaa 1700-luvulla.

Lähteitä ja lisätietoja:
- Merenkulun tietokirja / suom. Helge Lindberg ja Aarne Valpola (1984)
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Keripukki
- http://en.wikipedia.org/wiki/First_voyage_of_James_Cook
- Cook, James: The journals of captain Cook (1999)