Mistä voisi löytää tietoa sotalasten saattajista? Minulla on saattajan nimi ja ajankohta, jolloin hän toimi saattajana. Haluaisin löytää lisätietoa, kuinka…

Kysytty

Hei,

Mistä voisi löytää tietoa sotalasten saattajista? Minulla on saattajan nimi ja ajankohta, jolloin hän toimi saattajana. Haluaisin löytää lisätietoa, kuinka monta kertaa hän toimi saattajana ja olisiko jotakin sattunut laivamatkoilla, kun hän oli mukana saattamassa lapsia Ruotsiin.

Vastaus

Vastattu

Vaikuttaa siltä, että sotalasten saattajista on jäänyt valitettavan vähän toivomasi kaltaista yksityiskohtaista tietoa. Yleisiä teoksia sotalapsista, muisteluteoksia, tutkimuksia ynnä muita on runsaastikin, mutta niistä ei liene apua yksittäisen henkilön tietojen löytämisessä.

Asiaa voisi yrittää tiedustella Kansallisarkiston Lastensiirtokomitean arkistosta, jonka keskeisintä aineistoa ovat lapsista kerätyt kantakortistot. Arkiston sivulla kerrotaan, että se "sisältää myös matka- ja passilistoja, meno- ja paluuluetteloita, lastensiirtokomitean pöytäkirjoja sekä saapuneita asiakirjoja kuten anomuksia ja kirjeitä. Lastensiirtokomitean arkistoon kuuluvat myös Kotkan, Kuopion, Tornion, Turun ja Viipurin alatoimistojen arkistot. Suurinta osaa arkiston aineistoa koskee käyttörajoitus. Käyttörajoituksen alaista aineistoa on mahdollisuus saada nähtäväksi käyttölupaa hakemalla."

Laitan tähän alle linkit arkiston sivulle sekä muita aiheeseen liittyviä sivuja, jotka voisivat kiinnostaa sinua. Esimerkiksi tällä palstalla on aikoinaan vastattu samaan kysymykseen.

Kysy kirjastonhoitajalta. Vastaus 18.12.2013. https://www.kirjastot.fi/kysy/loytyyko-mistaan-tietoa-henkiloista-jotka?language_content_entity=fi

Kysy kirjastonhoitajalta. Vastaus 10.1.2014. https://www.kirjastot.fi/kysy/haluaisin-tarkan-osoitteen-mista-voin?lan…

Lastensiirtokomitean arkisto. https://portti.kansallisarkisto.fi/fi/aineisto-oppaat/lastensiirtokomitea

Sotalapset.fi. Saattajatätien tarinat. https://sotalapset.fi/saattajat%c3%a4dit_suomi.html 

 

  

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.