Mistä tulee suomen kieleen sana "levä"?
Vastaus
Levä-sanalla ei ole vastineita suomen sukukielissä. Kaisa Häkkinen kirjoittaa Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa (2004) näin: ”Sanaa on aiemmin epäilty vanhaksi germaaniseksi lainaksi, joka kuuluisi yhteen muinaisnorjan limaista vesikasvia merkitsevän slý-sanan kanssa, mutta todennäköisemmin sana on samaa juurta kuin levällään tai leveänä olemiseen viittaava levä-vartalo.”
Levä-vartalo ei esiinny itämerensuomessa itsenäisenä sanana vaan esim. sanoissa levällään ja levälleen. Sanavartalo on arvioitu vanhaksi germaaniseksi lainaksi, ja alkumuodoksi on rekonstruoitu *lewā, jota edustaa mm. islannin ljá ja norjan ljó. Ne merkitsevät niitettyä, mutta vielä levällään olevaa heinää. Häkkisen mukaan lainaselitys on mahdollinen, mutta merkityseron takia jossain määrin epävarma.
Toinen mahdollisuus on, että levä-vartalo olisi leveä- ja levittää-sanojen pohjalta muodostettu ns. takaperoisjohdos.
Levä-sana esiintyi Suomen kirjakielessä ensimmäistä kertaa 1745 Daniel Jusleniuksen sanakirjassa. Kyseisessä kirjassa se tarkoitti nuottaan tarttuneita vesikasveja. Myöhemmin sanan merkitys on kirjakielessä täsmentynyt tarkoittamaan vain tiettyjä kasveja (Algae).
Lähteet:
Kaisa Häkkinen (2004): Nykysuomen etymologinen sanakirja. Helsinki, WSOY. http://haku.helmet.fi/iii/encore/record/C__Rb1691913__Snykysuomen%20ety…
Tieteen termipankki: takaperoisjohto http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:takaperoisjohto
Kommentit
Suomen paikannimissä esiintyy sisämaassakin usein levä osa, esim. levälampi ja leväsuo. Sisämaan vesistöisä ei kuitenkaan kasva silminnähtäviä leviä, eikä niillä ole voitu nuottaakaan vetää. Minkälainen suon ominaisuus olisi antanut aiheen nimetä suo leväsuoksi.
Kommentoi vastausta