Mistä sukunimi Rantanen on saanut alkunsa,olisi kiva tietää muutakin nimeen liittyvää historiaa ja nykytietoa.

Kysytty

Mistä sukunimi Rantanen on saanut alkunsa,olisi kiva tietää muutakin nimeen liittyvää historiaa ja nykytietoa.

Vastaus

Vastattu

Rantanen on vanha ja erittäin yleinen suomalainen sukunimi, jota on jossakin muodossa esiintynyt jo 1500-luvulla Etelä-Karjalassa. Se alkoi kuitenkin yleistyä 1800-luvulla, kuten moni muukin -nen-päätteinen sukunimi. Tuolloin nimet muototutuivat usein luonnon tai asuinpaikan mukaan. Rantanen-nimen tarkasta alkuperästä ei ole löydetty tietoa, mutta luultavimmin sen ovat ottaneet käyttöön lähellä ranta-alueita asuneet suvut tai talolliset, erotuksena esimerkiksi mäntymetsän lähellä (Mäntynen) tai joen varrella (Jokinen) asuvista. 

Vaikka -nen-päätteisiä nimiä pidetään tyypillisesti itäsuomalaisina, Rantanen on ollut yleisempi Länsi-Suomessa kuin esimerkiksi Savossa. Pirjo Mikkosen mukaan (lähde: Genealogia.fi ) "Itä-Suomessa taloa kutsutaan sukunimen mukaan, Länsi-Suomessa suku on saanut nimensä talon mukaan".

Nykyäänkin Rantanen on yleisempi sukunimi lännessä kuin idässä. Myös mm. Ruotissa asuu satoja Rantasia. 

 

Lähteet: 

Rantanen-sukunimestä: https://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/rantanen.html 

Sukunimien historiasta laajemmin: https://www.genealogia.fi/nimet/nimi36rs.htm

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.