Mistä löytäisin kuvan kaprönikasta?

Kysytty

Mistä löytäisin kuvan kaprönikasta?

Vastaus

Vastattu

Satu Hovin, Hannele Maahisen ja Katri Niemen kirjassa Keskiajan puvut "kaprönikkä" on "keskiajalla ja renessanssin aikaan käytetty huntu, josta saatiin päähine taittelemalla ja nuppineuloin kiinnittämällä". Riitta Pylkkäsen Renessanssin puku Suomessa 1550–1620 puolestaan lukee kaprönikan huppupäähineisiin ja kertoo, että tämä keskiaikaiseen huppuun palautuva päähine oli "leikkaukseltaan yksinkertainen, usein muodostettu puolipyöreästä kankaanpalasta, jonka etureunaan sijoitettiin koristeellinen nauha ja jonka liepeet laskeutuivat hartioille". Nimi "kaprönika" on johdettu päähineen ranskankielisestä nimestä chaperon.

Leikkaamalla kaarevaan osaan halkioita voitiin päähineen pukemistapoihin saada vaihtelua. Alla pidetyn alusmyssyn erilainen jäykistys tai kaarevuus määräsi päähineen muodon. 1500-luvun alkupuolella tällainen hartioille laskeutuva musta samettiliina koristeellisine etumuksineen oli tavallinen sekä ranskalaisten että englantilaisten ylhäisönaisten muotokuvissa. Ranskassa aatelisnaiset käyttivät yleensä mustasta sametista valmistettua chaperonia, kun taas porvarisnaisten päähineet valmistettiin joko punaisesta tai mustasta verasta. 

Internetistä löytyy päähineestä runsaasti kuvia hakusanalla "chaperon".

Lähteet: 
Riitta Pylkkänen, Renessanssin puku Suomessa 1550–1620 
Satu Hovi, Hannele Maahinen & Katri Niemi, Keskiajan puvut

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.