Mistä lähtien Suomessa on voinut suorittaa siviilipalveluksen ja milloin se alkoi huomattavasti yleistyä?

Siviilipalvelus on ollut Suomessa lain takaama vaihtoehto vuodesta 1931. Helmikuun 27. päivänä 1931 P. E. Svinhufvudin hallitus jätti eduskunnalle ehdotuksen uudeksi laiksi niille asevelvollisille, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalvelusta. Hallituksen esityksen oli laatinut yhden miehen komiteatyönä hallitusneuvos Heikki Aarnio. Laki hyväksyttiin yksimielisesti huhtikuussa ja astui voimaan 29.5.1931. Lain aikaansaamiseen oli vaikuttanut vahvasti Arndt Pekurisen aseistakieltäytyminen kaikkine julkisuusvaiheineen, eikä vähiten tapauksen saama kansainvälinen kohu. Sen vuoksi lakia ruvettiin nimittämään "Lex Pekuriseksi".

Uusi laki oli tosiasiassa vain väliaikaisratkaisu. Kieltäytymisen syiksi kelpasivat uskonnolliseen tai muuhun siihen verrattavaan vakaumukseen perustuvat omantunnonsyyt. Eduskunnassa käytyjen keskustelujen perusteella muiksi kuin uskonnollisiksi määriteltiin eettiset, mutta ei poliittisia, yhteiskunnallisia tai muita omantunnonsyitä. Poliittisista ja yhteiskunnallisista syistä kieltäytyvät olivat edelleen lainsuojattomia, totaalikieltäytyjien palveluspaikka oli vankila, ja sodan syttyessä omantunnonarkuutta ei tunnettaisi. Muut kuin uskonnolliset tai niihen verrattavat eettiset syyt hyväksyttiin aseistakieltäytymisperusteiksi vasta vuoden 1959 asevelvollisuuslaissa. Lex Pekurisen merkittävin muutos vuoden 1922 asevelvollisuuslakiin oli puolustusministeriön myöntämä oikeus korvata asevelvollisuus puolustuslaitoksen ulkopuolella, valtion muussa laitoksessa tehtävällä työllä.

1930-luvun aseistakieltäytyjistä ei tarkkoja lukuja ole, sillä mitään yhtenäisiä tilastoja ei pidetty ja eri tilastoissa lukumäärät vaihtelevat noin kuudestasadasta noin kahdeksaansataan. 30-luvulla kieltäytyjien määrä lisääntyi verrattuna edelliseen vuosikymmeneen. Syynä oli eriuskolaisseurakuntien kasvu ja uuden lain mukana tullut kieltäytymisen helpottuminen. Vuosina 1945–49 kieltäytyjien lukumäärä jäi varsin pieneksi (omantunnonarkoja tutkivan valtion asettaman toimikunnan mukaan vain 48 miestä), ja 60-luvun taitteeseen tultaessa aseista oli kieltäytynyt noin 1 400 asevelvollista.

Uusi rauhanliike ja sen rationaalinen pasifismi alkoivat kehkeytyä 60-luvun alussa, mitä voi pitää yhtenä merkittävänä sysäyksenä siviilipalvelun yleistymiselle. 70-luvun alussa aseistakieltäytyjiä oli ikäluokasta noin 1%, 80-luvulla vastaava luku oli noin 3%. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa siviilipalveluksen valitsi palvelusmuodokseen noin 2 500 asevelvollista vuodessa, mikä vastaa noin 7 prosenttia (mies)ikäluokasta, ja tällä tasolla siviilipalvelusvelvollisten määrä on sittemmin pysynyt.

Lähteet ja lisätietoa:
Kalevi Kalemaa, Sankareita vai pelkureita : suomalaisen aseistakieltäytymisen historia
Martin Scheinin, Siviilipalvelus ja perusoikeudet
Siviilipalvelus – perustietoa sivarista | Aseistakieltäytyjäliitto (akl-web.fi)
Siviilipalvelus+2020+02032011.pdf (tem.fi)
Siviilipalvelus - Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)