Mistä Eino Leinon Helkavirsiä-kokoelman ensimmäinen runo: ”Ihalempi” kertoo? Onko tyttö tehnyt jotain metsässä, mitä runon lopetus tarkoittaa, miksi hiidet…

"Ihalempi"-runosta kiinnostuneen kannattaa ehdottomasti hankkia käsiinsä V. Tarkiaisen kirja Eino Leinon runoudesta, johon sisältyy siitä seikkaperäinen analyysi (s. 64-71). Tarkiainen kytkee runon Kalevalan ja Kantelettaren Marjatta-aiheeseen sekä kansanrunoutemme Maria-legendoihin ja näkee sen kuvauksena nuoren neitsyen yliluonnollisesta äidiksitulosta ja taivaaseen joutumisesta. Hiidet ovat hänen mukaansa suoraa perua "Marjatan virrestä": "Kaikissa sen muunnoksissa säilyttivät pahansuovat hiidet, jotka virittävät eksyttäviä virvaliekkejä yksinäisen kulkijan tielle, tärkeän asemansa ja merkityksensä kansansaduistamme saatuna perinteenä. Ne esiintyvät alkukantaisen luonnonmystiikan salaperäisinä edustajina ja taitavasti sovitettuna vastakohtana runon taivassuuntaan aukeneville näköaloille."

Rakenteeltaan "Ihalempi" noudattaa vanhan runoutemme tarjoamia esikuvia. Ihalemmen olemuksen luonnehtiminen runon alkusäkeissä on idyllisväristä. Sen jälkeen seuraa toiminnan ensi jakso, joka herättää jännittyvää uteliaisuutta ja odotusta: Ihalempi on kadonnut paimenmatkallaan. Omaisista toinen toisensa perästä lähtee häntä etsimään ja jää sille tielleen sortuen hiisien virittämiin virvoihin. Äiti päätyy taivaan taloon ja saa itse Luojan liikkeelle. Hiiden virvat sammuvat silloin ja kadonnut löytyy. Nyt alkaa runon toinen jakso, Luojan ja Ihalemmen keskustelu. Nämä koristeellisesti vaikuttavat kysymykset ja vastaukset eivät ilmaise paljon. Ne herättävät verhotussa muodossa kuitenkin aavistuksen siitä, että jotakin outoa ja ihmeellistä on tapahtunut neitoselle. Sitten seuraa kolmas jakso: Luojan lausuma johtopäätös ja ennustus. Se sisältää sen ratkaisevan tiedon, että Ihalempi on joutuva pilviin, tuleva siunatuksi ja synnyttävä suuren sankarin, joka loistaa kuin tähti. Se on Ihalemmen apoteoosi, hänen kohottamisensa neitsyt Marian tapaiseksi "taivaan valtiattareksi" kuolemattomien jumalolentojen joukkoon. Tämä ylennys on kuitenkin tapahtunut maallisessa mielessä eikä varsinaisesti uskonnollisella pohjalla. (Tarkiainen, s. 67-69)