Missä Veijo Meren kirjassa on lause: " Minun nuori elämäni on arvokkaampi kuin koko Karjalankannas."
Kysymys on tilanteesta Vuoksen rannalla,Tali-Ihantala taistelun aikana,jolloin suomalaisia sotilaita on pakotettu jäämään virran Neuvostoliiton puoleiselle rannnalle varmistamaan joukon ylimeno. Tilanne on kaoottinen ja suuri joukko pakenee omin luvin Suomenpuoleiselle rannalle. Tässä vaiheessa eräs nuori suomalaissotilas poistuu aamuyöstä teltasta, kirjoittaa työmiesaskin takakanteen tämän lauseen ja lyö sen puukolla puunkylkeen( tai pöydälle) ja lähtee pakoon.
Vastaus
Veijo Meren tuotannossa Vuoksen taakse perääntymistä itä-Kannaksella 1944 kuvaa romaani Sujut (Otava, 1961). Esseekokoelmassaan Kuviteltu kuolema (Otava, 1974) Meri kuvailee kuulemaansa anekdoottia, joka antoi inspiraation romaaniin: "Suutari, alikersantti. Tuli yksikköönsä Juustilaan lomalta. Vääpeli varasi ostotupakat. Kaveri sanoi menevänsä paskalle eikä häntä sen jälkeen tavattu." (Miten Manillaköysi syntyi)
Sujujen alikersantti Ojalan lähtö ei ole aivan näin yksioikoisen suoraviivainen, enkä teoksesta onnistunut kysymyksen sitaattia löytämään. Muuten Ojala kyllä toimii paljolti kuvatulla tavalla: "Tieto lähdöstä tuli lähtökäskynä. Alikersantti kirjoitti tupakkalaatikon kanteen: Me lähdemme nyt, mutta me palaamme vielä. Hän pani tulitikun pätkällä kannen kiinni petäjän kaarnaan." Karkaamistaan hän perustelee häntä kuulustelevalle majurille myöhemmin näin: "Herra majuri, ei minua kukaan pannut karkaamaan. Itse minä lähdin. Kun minä huomasin, ettei tämä armeija minua enää tarvinnut. Kun me oltiin siellä Vuoksen takana, piti tulla moottorivene, mutta se kurvasi vaan kauniisti niin että vaahto lensi. Minä tulin koskesta yli. Kavereille sanoin, että tulkaa perässä, mutta ei niitä kuulunut. Kun mä tulin siitä sillasta yli, yksi nostomies tai mikä saatanan alokas se oli, yritti tappaa minut konepistoolilla. Minä ajattelin, että ollaan sitten sujut. Nyt ei minua ole enää armeijan kirjoissa eikä karjoissa, kukaan ei täällä minua kaipaa ja perään kysy. Minä menen kotiin, sillä se on kanssa ihan sama mulle, missä mä olen. Mä voin olla yhtä hyvin kotona kuin jossakin Vuoksen pohjassa, se on ihan sama."
Hyvin lähelle kysymyksen virkettä osuu Meren ja Sujujen asemesta Marko Tapio, jonka Arktinen hysteria. 2, Sano todella rakastatko minua (WSOY, 1968) sisältää seuraavanlaisen pikku tarinan: "Ja yks ruma juttu vielä. Tämä juttu on sitten kanssa tosi niin kuin muutkin. Mutta nyt kuule. Nyt on semmonen tilanne, että tämän miehen nimeä ei sanota. Saatana kuule Harri. Tunnet sen miehen taikka et. Tässä tapahtui nyt semmonen liike, että se nosti kytkintä. Se lähti jumalauta ja kuulemma sanoi, että: – Minun nuori elämäni on kalliimpi kun koko Karjalanmaa." (s. 159)
Kommentoi vastausta