Minulle on yleensä tullut sähköpostiviesti kaksi päivää ennen eräpäivää. Nyt on jostain syystä jäänyt tulematta. uusin lainani tänään. Eräpäivä olisi ollut…

Kysytty

Minulle on yleensä tullut sähköpostiviesti kaksi päivää ennen eräpäivää. Nyt on jostain syystä jäänyt tulematta. uusin lainani tänään. Eräpäivä olisi ollut eilen. Sakkoa oli merkitty 0,20€. Muistutusviestiä ei ole tullut. Ihmettelen miksi? Sama kävi kerran aiemmin poikani lainan suhteen.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Teknisten ongelmien takia HelMet-kirjasto ei toistaiseksi lähetä eräpäivän lähestymisestä varoittavia tiedotteita. Eräpäivätiedotepalvelu käynnistetään uudestaan ensi vuonna. HelMetin etusivulla on tästä kertova tiedote.
Pahoittelemme katkoksesta aiheutuvaa haittaa.

Lainojen palauttaminen tai uusiminen ajoissa on aina asiakkaan vastuulla. Kirjaston tarjoama lisäpalvelu, kaksi päivää ennen lainojen erääntymistä sähköpostiin lähetettävä eräpäivätiedote, ei poista tätä asiakkaan vastuuta.
Eräpäivien noudattaminen on myös tehty mahdollisimman helpoksi, koska
ajantasaista tilannetta voi seurata HelMet-verkkokirjaston kautta ja lisäksi asiakas saa lainoistaan eräpäiväkuitin.

Seuraavan kerran kirjastossa käydessäsi voit toki keskustella virkailijan kanssa kertyneestä maksusta ja sen mahdollisesta poistamisesta.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.