Minulle on jäänyt erityisesti mieleen ns. tyttökirja, jonka luin 1960-70 lukujen vaihteessa tai 60-luvun lopussa. Aihepiiri oli pohjoismainen(ei kuitenkaan…

Kysytty

Minulle on jäänyt erityisesti mieleen ns. tyttökirja, jonka luin 1960-70 lukujen vaihteessa tai 60-luvun lopussa. Aihepiiri oli pohjoismainen(ei kuitenkaan suomalainen) rippikoulu, jossa valmistauduttiin konfirmaatioon. En valitettavasti muista kirjan nimeä tai kirjailijaa. Mistä voisi löytyä tietoa 50-60 luvun pohjoismaisista nuortenkirjailijoista ? Haluaisin kovasti "löytää" tuon kirjan.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Olisiko muistamasi kirja Anna Lisa Wärnlöfin Pellan kirja? Se ilmestyi suomeksi vuonna 1959 ja kuuluu Tammen tyttöjen sarja -nimiseen sarjaan. Anna Lisa Wärnlöf oli ruotsalainen kirjailija, ja kirjan tapahtumapaikkana on Ruotsin Småland. Kirjan Pella kertoo minämuodossa rippikoulustaan ja lopussa Pella kertoo valmistautumisesta konfirmaatioon ja myös itse konfirmaatiosta.

Hyvä lähde ainakin suomennettuun nuorisokirjallisuuteen on Kirjasampo.fi, myös Suomen lastenkirjainstituutti, https://lastenkirjainstituutti.fi/kirjasto/onnet-tietokanta Pellan kirja ei kuitenkaan löytynyt sen kautta, vaan sen muisti kirjan aikoinaan lukenut työtoveri.

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.