Minulla on varaus odottamassa Espoon Tapiolassa. En pääse noutamaan sitä ennen 19.7, voisiko näin kesäaikana joustaa? Minulla on laina, jota en saanut uusittua, koska sille on varaus. Voinko palauttaa sen Naantalissa?
Vastaus
Usein voi olla vaikea joustaa säännöistä, koska se voisi johtaa epäjohdonmukaisuuksiin ja ristiriitoihin sääntöjen noudattamisessa ja lopulta suurempiin ongelmiin kuin, mihin se ehkä tilapäisesti auttaisi.
Oletuksena kirjat, jotka eivät ole lainassa tai menossa pikaisesti lainaan, ovat hyllyssä kaikkien asiakkaiden löydetävissä ja käytettävissä. Noudettavia varauksia säilytetään asiakkaan haettavissa kahdeksan päivän ajan pääkaupunkiseudun yleisissä kirjastoissa. Jos aineistosta olisi useampia varauksia jonossa, sitä aikaa, jonka aineistoa pidetään odottamassa varaajaa kirjastossa ei voisi muiden varaajien vuoksi pidentää. Jos muita varauksia ei ole, aineistonhan saa luultavasti suhteellisen nopeasti myös tekemällä uuden varauksen myöhemmin.
Jos varatusta aineistosta ei ole varausjonoa, säännöt voisivat mahdollistaa ainakin seuravanlaisen pienen mahdollisuuden pidentää varauksen säilytysaikaa kirjastossa: Asiakas voisi soittaa noutokirjastoon varauksen noutoajan (8 pv) viimeisenä päivänä ja pyytää siirtämään varatun kirjan puhelinvaraukseksi, jolloin varausta voitaisiin säilyttää noutokirjastossa vielä puhelinvarauksen mukaisen kolmen lisäpäivän ajan.
Vastauksena toiseen kysymykseen: Kokonaan muiden kirjastojärjestelmien ja alueiden kirjastoihin palautettu aineisto palautunee kyllä todennäköisesti aikanaan oikeaan kirjastoon, mutta mitään kaikkien kirjastojen välistä valtakunnallista palautusjärjestelmää ei kuitenkaan ole, ja toimitus voi olla joskus hidastakin. Lisäksi postin lähettäminenhän myös maksaa lähettävällä kirjastolle. Aineiston toimitusajalta voidaan myös laskea myöhästymismaksua asiakkaalle. Nopeimmin ja varmimmin toiselta paikkakunnalta palautettava aineisto voisi löytää perille, jos asiakas lähettää aineiston oikeaan kirjastoon postipakettina.
Espoon kaupunginkirjaston aineiston voi lähettää mihin tahansa Espoon kaupungin kirjastoon, esim Sellon kirjastoon osoitteella:
Leppävaaran aluekirjasto
PL 3611
02070 ESPOON KAUPUNKI
Kirjastojen välillä toimii kyllä kaukopalvelujärjestelmä, mutta kaukolainaaminen on asiakkaille maksullista, ja se toimii oman järjestelmänsä puitteissa. Normaalisti kirjastoista lainatut kirjat eivät kuulu kaukopalvelun piiriin.
Kommentoi vastausta