Minua ritoo että kuulen/luen jostakin kirjasta (nimen ja tekijän ) ja sitten ku yrittää eysiä tieto mistä kirja kertoo niin ei löydy. Kirjaa ei välttämättä…

Kysytty

Minua ritoo että kuulen/luen jostakin kirjasta (nimen ja tekijän ) ja sitten ku yrittää eysiä tieto mistä kirja kertoo niin ei löydy. Kirjaa ei välttämättä löydy alueen kirjastoista ja voi löytyä toiselta puolen suomea mutta tietoa mistä kirja kertoo ei ns.takakannen tekstiä ei löydy edes netistä. Olen vuosikaudet pähkäillyt ja ihmetellyt miksi esim.kirjaston netti sivuilta ei löydy selitystä kirjoista. Toki voi olla etten osaa etsiä oikein mutta..Mikä avuksi?

Vastaus

Vastattu

Kirjojen takakansitekstejä on luettavissa verkkokirjastoissa vaihtelevasti. Uusista kirjoista takakansitekstit löytyvät suurimmasta osasta, mutta vanhojen kirjojen tiedot ovat paljon niukemmat myös kuvailutietojen osalta. Mikäli kirjan takakansiteksti on luettavissa verkkokirjastosta, se löytyy kirjan nimeä klikkaamalla. Takakansiteksti lukee heti kirjan nimen ja tekijätietojen alla. Laitan tästä esimerkiksi linkin OUTI-verkkokirjastoon tänä vuonna ilmestyneestä Saara Turusen teoksesta Hyeenan päivät, josta on katsottavissa sekä kansikuva että takakansiteksti. Finna.fi:n kautta tarkastelemalla ei välttämättä näe takakansitekstiä. Tästä syystä kirjaa kannattaa katsoa myös siitä verkkokirjastosta, jossa kirjaa on saatavilla.

Kirjojen tietoja löytyy runsaasti Kirjasammosta. Sieltä löytyy myös takakansitekstejä. Mielestäni se on verkkokirjastoa helppokäyttöisempi sivusto kirjan tietojen tarkasteluun.

Verkkokirjastojen ja Kirjasammon lisäksi kirjojen takakansitekstejä löytyy myös kustantajien, kirjakauppojen ja antikvariaattien sivuilta. Valitettavasti kaikkien kirjojen takakansitekstejä ei kuitenkaan ole millään tavalla verkon kautta saatavilla.

Linkit

OUTI-verkkokirjasto / Saara Turunen: Hyeenan päivät https://outi.finna.fi/Record/outi.2323087?sid=4716561774

Kirjasampo.fi: https://www.kirjasampo.fi/

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.