Minua kiinnostaa naiskuorolaulun tai naisten yhteislaulun historia, erityisesti Suomessa. Milloin naisten laulaminen on ollut hyväksyttävää/paheksuttua/ aliarvostettua kulttuurillisesti?
Järjestöjen vuosikirjoista löytyy tietoa, hyvä kirja on Sininen viirimme, Suomen Naiskuoroliiton julkaisu. Mutta mitä oli ennen järjestöjä?
Miksi mieskuorolaulu on yhä niin yliarvostettua, historiallinen tausta?
Lämpimät kiitokset avusta!
Vastaus
Naiskuoroista tai naisten osallistumisesta kuorotoimintaan kerrotaan lähteissä, joissa käsitellään kuoroja tai kuorolaulua yleensä. Suomen osalta hyvä lähde aiheeseen on Reijo Pajamon kirja, joka on takakannen tekstin mukaan ”ensimmäinen kokonaisesitys suomalaisesta kuorolaulusta” alkaen keskiajalta. Kirjassa on myös lyhyt katsaus varhaisesta naiskuorotoiminnasta.
Keskiajalla laulu oli tärkeä oppiaine koulussa ja koulua kävivät pojat. Ensimmäiset neliääniset mieskuorot aloittivat toimintansa Saksassa ja Sveitsissä vuonna 1809. Ruotsissa mieskuorolaulu liittyi ylioppilaiden lauluharrastukseen ja sieltä harrastus levisi Suomeen. Kuoroja perustettiin myös eri ammattikuntien keskuudessa. Kuten ylioppilaat myös ammattikuntien jäsenet olivat pääsääntöisesti miehiä. Naisten laulua kuultiin etenkin Naantalin birgittalaisluostarissa. Ensimmäiset kirkon ulkopuoliset naiskuorot olivat yksityistilaisuuksia varten muodostettuja tilapäisiä kokoonpanoja. Ensimmäinen naiskuoro Vår-Föreningen aloitti toimintansa vuonna 1864. Naisia lauloi myös sekakuoroissa. Merkittävä tapaus suomalaisen kuorolaulun historiassa oli Jyväskylän seminaarin perustaminen vuonna 1863. Siellä laulua ja soittoa opetti Erik August Hagfors, jota pidetään suomenkielisen kuorolaulun isänä. Hän perusti seminaariin mies-, nais- ja sekakuoron, jotka olivat ensimmäiset suomenkieliset kuorot maassamme, ja toimitti useita laulukokoelmia opetuksen tarpeisiin.
”Otavan ison musiikkitietosanakirjan” kuoroa käsittelevän artikkelin mukaan nais- tai tyttökuoroja esiintyi jo esimerkiksi Egyptin ja Palestiinan varhaishistoriallisina kukoistuskausina ja myös kristinuskon alkuvaiheissa, mutta jo 300-luvulta alkaen niiden tilalle tulivat kirkkoihin poikakuorot. Tämän jälkeen naiskuorolaulua harjoitettiin pitkään vain luostareissa ja tyttökouluissa. 1700- ja 1800-luvun vaihteeseen saakka sekakuorossa sopraano- ja alttoääniä lauloivat pojat. ”Nainen vaietkoon seurakunnassa” oli siihen asti käypä sääntö.
Lähteitä:
Helasvuo, Veikko: Kuorolaulun vaiheet (Otava, 1963)
Otavan iso musiikkitietosanakirja. 3, Herz-laudes (Otava, 1978, s. 571-576)
Pajamo, Reijo: Laulun tenhoisa taika (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015)
Suomen musiikin historia. 1, Ruotsin vallan ajasta romantiikkaan : keskiaika – 1899 (WSOY, 1995)
Kommentoi vastausta