Minkälaisilla ehdoilla sotilaat saivat pitää puustellinsa kun Ruotsin valta muuttui Venäjän vallaksi?

Asiaa käsittelee J. R. Danielson Kalmari 'teoksessaan Suomen valtio- ja yhteiskuntaelämää 18:nnella ja 19:nnellä vuosisadalla : Aleksanteri I:n aika, 1. osa, s. 106-158. Asiasta määrää keisarin armollinen manifesti 27.3. (vanhaa lukua 15.3.) 1810. Täydet palkkaedut (virkatilat mukaanlukien) luvattiin elinajaksi kaikille vakinaisessa palveluksessa olleille upseereille ja aliupseereille riippumatta siitä saivatko he uuden palkkatyön. Jos tällainen henkilö kuoli ennen 1.10.1821, saivat hänen omaisensa tai saamamiehensä kantaa palkkaedut mainittuun päivämäärään asti. Alkuperäinen manifesti rajasi lupaukset vain syntyperäisille suomalaisille, myöhemmällä lisäyksellä myös ruotsalaissyntyiset Suomen joukoissa palvelleet pääsivät niistä osallisiksi. Huonompi oli tavallisten ruotusotamiesten asema: heidän tuli pääsääntöisesti siirtyä pois ruotujensa antamilta torpilta ja etsiä toimeentulonsa muualta irtolaisuussyytteen uhalla. Joillekin pidemmän ajan palvelleille saattoi suuriruhtinaanmaa maksaa pientä eläkettä, paljossa heidän oli turvauduttava yksityisen hyväntekeväisyyden varaan. Saatuaan omat palkkaetunsa turvatuiksi monet upseerit olivat valmiita siirtämään sotaveteraanien hyväksi ne varat, jotka he olivat aikaisemmin maksaneet ruotsalaisiin eläkekassoihin.