Minkälaisia rajoituksia tai ongelmia liittyy esineiden lainaustoimintaan? Voiko kirjasto esimerkiksi lainata tavaroita, joita se on saanut lahjoituksena? Jos tavara (vaikkapa polkupyörä, digivideokamera tai macbook) ollaan hankkimassa julkiseen lainauskäyttöön, niin pitääkö siitä maksaa korkeampi hinta kuin jos se tulisi yksityiseen käyttöön?
Jos tämän tapaisia esteitä esineiden lainaukselle ei ole, niin (retorinen) jatkokysymys kuuluu: miksi tavaralainaamoja, esim. työkalukirjastoja, ei ole jo joka kunnassa?
Kiitos vastauksistanne.
Vastaus
Tekijänoikeuslaki määrää ns. suojattujen teosten lainaamisesta kirjaston kautta siten, että luvanvaraisia ovat vain elokuvateokset ja tietokoneohjelmat. Muita suojattuja teoksia saa lainata vapaasti.
Tekijänoikeuslaki ei koske esineitä, joten niiden lainauksen saa kirjasto järjestää ilman erillisiä lupia tai ylimääräisiä kustannuksia.
(Retoriseen) kysymykseen, miksi joka kunnasas ei ole tavaralainaamoja, voi olla monia vastauksia, mutta tässä muutamia. Ensinnäkin monilla kirjastoilla on jo nyt valikoimissaan myös esineitä, mutta määrät ovat pieniä, valikoimat satunnaisia eivätkä suinkaan samoja edes kaikissa niissä yksiköissä, jotka tällaista harjoittavat.
Yleisten kunnallisten tavaralainaamoiden syntymisen esteenä on epäilemättä sekä periaatteellisia että käytännöllisiä syitä. Kuntalaisia kiinnostavia tavaroita on teoriassa lukematon määrä, mutta kuntalaisille ei tietenkään kannata tarjota sellaista, mistä ei olla kiinnostuneita. Sen selvittäminen, mille olisi kysyntää, on aika työlästä.
Jos ei ajatella rahan tarvetta sinänsä, joka epäilemättä on ensimmäinen este, ongelmia seuraa ainakin seuraavista syistä: teknisten laitteiden kunnossa pitäminen ja huoltaminen; viestintäteknisten laitteiden päivittämisen tarve; korvausperiaatteiden määrittely erilaisille tavaroille; monien tavaroiden henkilökohtainen, jopa intiimi luonne (haluaisitko käyttää yleisessä lainauksessa olevaa hiusten kiharrinta?); monimutkaisten laitteiden käytön opastuksen tarve.
Vaikka kirjastoilla on pitkät kierrätyksen perinteet, tiedetään tavaroiden lainaamiseen liittyvistä ongelmistakin jo aika paljon. Ilman lisäresursseja palvelua ei kannata järjestää, koska kokemus osoittaa, että tavaralainaus on aika työvoimavaltaista palvelua. Lainaajat kaipaavat neuvontaa, teknisiä ja muita ongelmia on paljon eikä tavaralainojen saaminen takaisin ole aina yhtään sen helpompaa kuin perinteisten kirjastolainojenkaan.
Todennäköisesti suomalaisissa kunnissa ajatellaan, että vaikka monenlaisten laitteiden kierrätystyyppinen käyttö olisi sinänsä mielekästä (koska tarve yksittäisessä taloudessa on satunnaista), asian järjestäminen on niin työlästä ja kallista, ettei siihen ole haluttu ryhtyä. Mitään tekijänoikeudellista estettä siihen ei kuitenkaan ole, joten ehkä oman kunnan päättäjiä kannattaa patistella konkreettisin ehdotuksin.
Heikki Poroila
Kommentoi vastausta