Minkä rotuisissa koirissa on eniten luonnevikaisia yksilöitä ja mistä se johtuu? Muistelen isäni sanoneen joskus, että collieissa ainakin olisi. Meillä oli…

Kysytty

Minkä rotuisissa koirissa on eniten luonnevikaisia yksilöitä ja mistä se johtuu? Muistelen isäni sanoneen joskus, että collieissa ainakin olisi. Meillä oli kerran collierotuinen pentu ja eläinlääkäri oli sanonut sen olevan vihainen.

Vastaus

Vastattu

Maailman ensimmäisenä koirapsykologina pidetty Anders Hallgren toteaa kirjassaan Koiraongelmia ja ongelmakoiria : koiran normaali ja epänormaali käyttäytyminen seuraavaa: "Olen tavannut erittäin harvoin koiria, joita voisi sanoa 'luonnevikaisiksi', enkä käytä sitä termiä. Häiriytyneen käyttäytymisen syyksi on melkein aina ilmennyt jokin muu kuin parantumaton vika 'luonteessa'."

Ongelmakäyttäytyminen ei Hallgrenin mukaan ole seurausta "huonoista ominaisuuksista", vaan vika on tavallisesti koiran ympäristössä. Tavallisimpia syitä ovat erityyppiset lääketieteelliset vaivat ja stressi-ilmiöt. Tavallisia syitä ovat myös hormonihäiriöt ja ravinteidenpuute, jotka liittyvät usein fyysisiin vikoihin.

Koiran käyttäytymiseen vaikuttavat toki myös perinnölliset tekijät. Muun muassa pelokkuus, aggressiivisuus ja hermostuneisuus voivat olla osittain perinnöllisiä. Olivatpa taipumukset millaisia hyvänsä, ympäristö voi vaikuttaa niihin. Suuren sopeutumiskykynsä ansiosta koira ei ole orjallisesti sidoksissa muuttumattomiin perintötekijöihin. Sen, että jokin ongelma johtuu perintötekijöistä, ei tarvitse merkitä, ettei koira voi muuttua. Itse käyttäytyminen ei kuitenkaan periydy, vaan taipumukset.

Sillä, millaisia koiranpennun ensimmäiset todelliset kokemukset ovat, voi olla ratkaiseva merkitys tulevalle käyttäytymiselle. Pennun kehittyessä voi sattua paljon sellaista, mikä aiheuttaa myöhemmin ongelmakäyttäytymistä. Pentuna opittua on myös vaikea myöhemmin poistaa. Ensimmäiset kokemukset jättävät syvimmät jäljet, ja niillä on voimakkain vaikutus.

Koiria koskevat ongelmat voivat johtua myös ristiriitatilanteista. Jatkuvasti muuttuva ympäristö stresseineen ja epäselvine vaatimuksineen aiheuttaa sen, etteivät koirat saa mahdollisuutta toimia tasapainoisesti. Epäjohdonmukainen kasvatus, jossa jokin asia on yhtenä päivänä kielletty, mutta toisena sallittu, jossa kasvatus on puutteellista, mutta vaatimukset kovia, jossa isäntä sanoo yhtä ja emäntä toista, voi romahduttaa koiran ja saada aikaan häiriintynyttä käyttäytymistä.

Lyhyesti sanottuna: koiran ongelmakäyttäytymiseen on melkein aina jokin syy, joka on selvitettävissä koiran käyttäytymistä analysoimalla. Kun syy on tiedossa, voidaan käydä käsiksi itse oireisiin. Nykyisin useimpien ongelmakoirien käyttäytymistä pystytään muuttamaan ja niistä tulee ympäristöönsä hyvin sopeutuvia perheenjäseniä.

Suosittelen tutustumista Hallgrenin teokseen.

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.