Minkä ikäisiä rengit ja piiat olivat nuorimmillaan ja vanhimmillaan?

Kysytty

Minkä ikäisiä rengit ja piiat olivat nuorimmillaan ja vanhimmillaan?

Vastaus

Vastattu

Piioista ja rengeistä löytyy tutkimusta teoksissa

Suomen palvelusväki 1600-luvulla : palkollisten määrä, työ, palkkaus ja suhteet isäntäväkeen Nygård, Toivo. 1989.

Työteliäs ja uskollinen : naiset piikoina ja palvelijoina keskiajalta nykypäivään / toimittaneet Marjatta Rahikainen ja Kirsi Vainio-Korhonen (Helsinki : Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006

Kaari Utrio on käsitellyt naishistoriaa ja piikoja kirjoissaan Kalevan tyttäret ja Suomen naisen vuosisadat, osat 1-4.

Muuta aineistoa Finna.fi:ssä.

Valtteri Kangasmäen Pro gradu -tutkielmassa Tilan väkeä ja naapureita : Varhaismodernin maaseutuyhteisön sosiaalinen kenttä ja kontaktinmuodostus Vuorimäen tilalla 1807–1883 (Jyväskylän yliopisto 2011) kerrotaan, että alaikärajana pidettiin ripille pääsyä, mutta että myös nuorempia renkipoikia ja piikatyttöjä saattoi olla palveluksessa. Palkollisena työskentely päättyi yleensä avioitumiseen. Esimerkiksi Kangasmäen tutkimalla tilalla suurin osa palvelussuhteista kesti vain vuoden. Pisin palvelussuhde oli 8 vuotta tilalla työskennelleen rengin, joka kuoli tilalla keuhkotautiin.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Lapsuuskotini naapurissa, kylän isoimpiin kuuluvassa maalaistalossa, perheetön piika työskenteli kuolemaansa asti, jolloin hän lienee ollut noin kuusikymmenvuotias. Isäntäväki julkaisi kuolinilmoituksen ("uskollinen palvelijamme") ja järjesti hautajaiset.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.