Miltä ajalta ovat ensimmäiset leikkipuistot? Milloin niihin on alettu rakentaa hiekkalaatikoita?

Kysytty

Miltä ajalta ovat ensimmäiset leikkipuistot? Milloin niihin on alettu rakentaa hiekkalaatikoita?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Varsinaista päivähoitoa täydentämään käynnistyi 1800-luvun lopulla toiminta lasten leikkikenttien perustamiseksi. Taustalla oli huoli varsinkin työläiskaupunginosien lasten heikosta mahdollisuudesta olla turvallisesti raittiissa ulkoilmassa. Lasten ulkoleikkitilaan ja -toimintaan kuten muuhunkin päivähoitoon saatiin esimerkkiä eurooppalaisista kaupungeista vuosisadan vaihteessa tehtyjen tutustumismatkojen yhteydessä.

Anna-Leena Välimäki: Lasten hoitopuu: lasten päivähoitojärjestelmä Suomessa 1800- ja 1900-luvuilla (1999, s.161)

Suomen Voimistelunopettajaliitto sai vuonna 1914 tehtäväkseen järjestää kesäleikkejä helsinkiläislapsille. Ensimmäisenä kesänä leikittiin kahdessa puistossa sekä yhden kansakoulun pihalla. Leikkikenttätoiminta aloitettiin lasten ja nuorten kasvun tukemiseksi. Leikkikenttätoiminta (vuodesta 1981 leikkipuistotoiminta) alkoi kesäleikityksenä. Viisikymmentäluvun alussa siirryttiin uuteen vaiheeseen, jolloin leikit pyörivät ympäri vuoden.

Sosiaaliturva 1989:14 (s. 642)

Helsingin Sanomien artikkelin mukaan aivan ensimmäiset leikkikentät olivat todellakin kenttiä, joilla järjestettiin leikkejä muutama tunti kerrallaan. Heikkalaatikko ehkä oli, mutta välineitä ei niinkään.

Maija Aalto: Kaksi puistotätiä vahti sadan lapsen laumaa (Helsingin Sanomat 21.2.2014 s. A16-A17)

Hiekkalaatikko keksittiin 1800-luvun puolivälissä monipuoliseksi ja pienillekin lapsille sopivaksi leikkivälineeksi. Paige Johnsonin blogissa kerrotaan, kuinka varhaiskasvatuksen pedagogi Friedrich Fröbelille ehdotettiin hiekkalaatikko-ideaa: Hän otti idean käyttöön.

http://www.play-scapes.com/play-history/pre-1900/a-brief-history-of-the-sandbox/

4 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.