Milloin yrjö sana on alkanut tarkoittaa myös oksennusta? Vanha miehen nimi sekä Yrjölä nimisiä tiloja.

Kysytty

Hei. Milloin yrjö sana on alkanut tarkoittaa myös oksennusta? Vanha miehen nimi sekä Yrjölä nimisiä tiloja.

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Heikki Paunosen Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirjan mukaan 'yrjö' ja sen johdannaiset ovat saaneet oksennukseen liittyvät merkityksensä vasta 1960-luvulla, eli 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon ilmiöstä lienee kyse. Tätä vahvistaa myös Anne Saarikallen ja Johanna Suomalaisen etunimikirjassaan esittämä huomio siitä, että nimi oli suhteellisen suosittu 1950-luvulle asti, mutta sittemmin kärsinyt sanan saamasta kansankielisestä merkityksestä. 1950-luvulla Yrjö-nimen saaneita poikia oli vielä yli 2 500 – 1970-luvulla enää alle 400.

Yrjö ja Yrjänä (sekä keskiajalla tunnettu Yrjä) ovat kansankielisiä muotoja kreikkalaislähtöisestä nimestä Georgios. Ne ovat todennäköisesti syntyneet ruotsalaisen Yrjän-muodon kautta, joka naapurimaassamme nykyisin tunnetaan muodoissa Örjan ja Jörgen. Yrjä- ja Yrjö-alkuiset suku- ja paikannimet ovat lähtöisin isännän nimen sisältävästä talonnimestä.

Lähteet: 
Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala, Sukunimet 
Heikki Paunonen, Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirja 
Anne Saarikalle & Johanna Suomalainen, Suomalaiset etunimet Aadasta Yrjöön 
Nimi­palvelu | Digi- ja väestötietovirasto (dvv.fi)

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.