Millaisia juridisia seurauksia 1800-luvun jälkipuoliskolla olisi ollut (suomen suuriruhtinaskunnassa) lääkärillä tai lääkäriharjoittelijalla, joka hoitaa…

Olen selvitellyt kysymystäsi vanhojen lakikokoelmien avulla. Kirjastollamme on Suomen Suuriruhtimaanmaan Asetus-Kokous, joka alkoi ilmestyä 1860. Se sisältää uudet lait ja vanhojen lakien muutokset. Kirjastonhoitaja ei ole pätevä tulkitsemaan vanhoja sen enempää kuin uusiakaan lakeja, mutta esitän pykäliä, joista mielestäni voisi olla hyötyä. Lääkäreitä koskevista laeista en löytänyt sopivaa kohtaa. Sen sijaan kyseistä lääkäriä voitaisiin ehkä uhata naisrauhan rikkomista koskevalla pykälällä – sikäli kuin romaanin tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen vuotta 1889. Kun Suomi liitettiin Venäjään, voimaan jäi vuoden 1734 rikoslaki. Se sisältyy kirjaan ”Ruotzin Waldacunnan laki”, jonka on julkaissut WSOY 1984. Tämä rikoslaki (varsinaiselta nimeltään ”Pahategon kaari”) sisälsi luvun ”Waimowäen rauhasta”. Luvun 5 § kuului seuraavasti: ”Joca houcuttele eli poiswie waimon mieheldäns, eli tyttären isäns eli äitins tyköä, taicka nijden tyköä, jotca heidän siasans owat; wetäkön sackoa sata talaria, eli enämmän, eli kärsikön ruumillans, sen jälken cuin ricos on.” Vuoden 1734 rikoslaki uusittiin vasta v. 1889. Naisrauhaa käsittelevää lukua uusitussa rikoslaissa ei ole. Samat asiat sisältyvät nyt lukuun 25, ”Rikoksista toisen wapautta wastaan”. Tässä luvussa ei enää puhuta aviovaimon viemisestä pois miehensä luota. Jäljellä on vain pykälä, joka koskee naimattoman naisen pois viemistä ilman edusmiehen suostumusta ja yleisiä pykäliä, jotka koskevat vapauden riistoa. 9 §: ”Joka tahallansa, ilman laillista oikeutta, wangitsemalla, sisään sulkemalla tahi muulla tawalla riistää toiselta wapauden, rangaistakoon kuritushuoneella korkeintaan neljäksi wuodeksi taikka wankeudella. Jos wapauden kato kesti kauemmin kuin kolmekymmentä päivwää, taikka jos asianhaarat muuten owat erittäin raskauttavat; olkoon rangaistus kuritushuonetta korkeintaan kuusi wuotta.” 10 §: ”Joka, ilman laillista syytä, ei kuitenkaan häijyydestä, ottaa, pitäen sitä oikeutenaan, toisen kiinni ja menettelee häntä kohtaan niin kuin laillisesta wangitsemisesta on säädetty, rangaistakoon wankeudella korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi taikka wähintään sadan markan sakolla. Ellei hän ole niin menetellyt, kun laillisesta wangitsemisesta on säädetty; rangaistakoon niin kuin 9 §:ssä sanotaan. Jos joku laillisista syistä on ottanut toisen kiinni, mutta menetellyt häntä kohtaan muulla tawalla, kuin mitä laillisesta wangitsemisesta on säädetty; rangaistakoon wähintään wiidenkymmenen markan sakolla, taikka jos asianhaarat ovat erittäin raskauttawat, niin kuin 9 §:ssä sanotaan.” Mitä tulee mielisairaanhoitoon, siitä annettiin keisarillinen asetus 1840. Tätä asetusta esitellään kirjassa Kalle Achté, ”Satakolmekymmentä vuotta psykiatriaa: Lapinlahden sairaala 1841 – 1971). Ensimmäisessä pykälässä määrättiin, että henkilö, jolla oli mielisairauden oireita, oli saatettava pikaisesti hoitoon. ”Se, jossa selkiät heikkopäisyyden merkit hawaitaan, pitää joutuisammasti saatettaman hourukuurin alla olemaan.” Varakkaat omaiset voivat hoitaa potilasta myös kotona. Tämäkin laki uusittiin 1889, jolloin annettiin ”Keisarillisen Majesteetin armollinen asetus sairasmielisten hoidosta”. Tämän lain johdanto-osan 11 §:ssä sanotaan: ”Jos joku näyttää mielenwian merkkiä, tulee hänen edusmiehensä tahi lähiseuransa taikka, jos sen ne laimin lyöwät, kunnallis-lautakunnan esimiehen tahi paikkakunnan poliisi-wiranomaisen wiipymättä lääkärillä tutkituttaa sairasta sekä joutuisasti käydä niihin toimenpiteihin, joita tarwitaan, että sairaalle tarkoituksenmukainen hoito hankittaisiin…..”. Luvussa III, ”Sairasmielisistä, joita ei hoideta julkisessa laitoksessa” sanotaan: 50 § ”Jos jossakussa näkyy mielensairauden merkkejä, tulee hänen edusmiehensä tahi läheisimpäinsä taikka, jos ne sen laimin lyöwät, kunnallis-lautakunnan esimiehen taikkapa paikkakunnan poliisiwiraston wiipymättä lääkärillä tutkituttaa sairas sekä joutuisasti ryhtyä toimiin, joita waaditaan tarkoituksenmukaisen hoidon antamista warten sairaalle….” 51 §: Sen, joka kotonansa maksusta tahi maksutta hoitaa mielensairasta, olkoonpa tämä pereen jäsen taikka ei, pitää heti sairauden aljettua tahi sairasmielisen wastaan-ottamisen jälkeen siitä kirjallisesti ilmoittaman paikkakunnan kirkkoherran-wirastolle sekä sen lisäksi maalla kunnallis-lautakunnalle ja kaupungissa lääkärille tahi, missä semmoista ei ole, kaupungin poliisivirastolle; ja on siinä tietää annettawa sairaan nimi, ikä, ammatti ja kotopaikka, niin myös hänen laillinen edusmiehensä. §61: ”Semmoisen ilmoituksen laiminlyöminen, joka 51:nessä §:ssä on käsketty, rangaistaan sakolla viidestä sataan markkaan asti, kruunulle yksinänsä; jos puuttuu sakon maksamisen waroja, muunnetaan se yleisen lain mukaan wankiudeksi.” Laki määrää siis mielisairaan hoítoon. Mitään poikkeuksia tästä ei laissa ole. Aviomiehellä on ollut oikeus pitää psyykkisesti sairas vaimonsa kotona, mutta ellei hän ole järjestänyt vaimolleen hoitoa, hän on itse rikkonut lakia vastaan. Yleensäkään missään läpi käymissäni laeissa ei ole mainintaa siitä, että ne olisivat erilaisia säätyläisille. Mielisairaita koskevissa laeissa tosin erotetaan omaksi ryhmäkseen varakkaat, joilla on varaa maksaa hoito itse; heillä on jotain etuoikeuksia. Tietysti säätyläispiireissä on voitu noudattaa tiukempia tapoja ja perinteitä kuin muun kansan parissa. Kaari Utrio kirjoittaa 1800-luvun naisista: ”Periaatteessa nainen ei saanut lähteä pois kotoa ilman isän tai aviomiehen suostumusta… ”. (Suomen naisen vuosisadat: piikasesta maisteriksi, 1995, s. 233). Samassa kohdassa hän kertoo kotoaan paenneesta rahvaannaisesta, jonka poliisi velvoitti palaamaan. --- Toivottavasti näistä karuista teksteistä on inspiraation lähteeksi!