Millä perusteella kirjoja valitaan kirjastoihin?

Kysytty

Millä perusteella kirjoja valitaan kirjastoihin?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Yleiset kirjastot valitsevat kirjoja pääasiassa kolmelle yleisellä perusteella (tarkoitan tässä uutuuskirjoja): (1) Kirjan arvellaan tai tiedetään jo etukäteen tulevan olemaan kysytty, (2) kirjan käsittelemästä aihepiiristä ei ole ennestään kirjallisuutta tai olemassaolevat ovat jo iäkkäitä tai (3) kirjan hankkimista on asiakkaiden toiveissa pyydetty. Käytännössä on myös niin, että ns. suurten kustantajien kirjoista valitaan kokoelmaan helposti suhteellisesti suurempi osa kuin ns. vähälevikkisestä, huonommin mainostetusta, koska se on helpompaa. Siksi on tärkeätä, että kirjaston käyttäjät myös tekevät ehdotuksia, jos huomaavat, että jotain mielenkiintoista on jäänyt kirjaston valitsijoilta huomaamatta.

On tietenkin muistettava, että suurikaan kirjasto ei voi hankkia kaikkea markkinoille tulevaa. Mitä pienempi kirjasto on, sitä harvempia nimikkeitä pystytään hankkimaan. Kirjastot toimivat nykyään kuitenkin aktiivisesti verkkona, jolloin pienenkinkin kirjaston kautta voidaan tilata jokin omasta kokoelmasta puuttuva kaukolainana. Suomen yleisten kirjastojen valinnat toimivat tässä mielessä yhteiseksi hyväksi, joten yksittäisen kirjaston mahdolliset puutteet eivät yleensä estä minkään kirjan saantia, korkeintaan hidastavat.

Heikki Poroila

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.