Miksi nimi Jasmin ei ole enään yhtä suosittu kuin 1980- ja 1990-luvuilla?

Kysytty

Miksi nimi Jasmin ei ole enään yhtä suosittu kuin 1980- ja 1990-luvuilla?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

Etunimissä suosikit vaihtelevat ja niissäkin on oma muotinsa. Nyt 2000-luvulla suosittuja ovat vanhat suomalaiset nimet. Suomalaiset ovat yleensä kokeilevampia naisten nimien suhteen ja antavat tytöille uudisnimiä, kun taas miehet saavat perinteisiä nimiä. Omalle lapselle ei tavallisesti anneta ainakaan ensimmäiseksi etunimeksi nimeä, jonka kantajia on paljon vanhempien ikäluokassa. Vanhempien nimet saattavat olla jälleen suosittuja heidän lapsenlapsenlapsillaan. Yleisimpien nimien suosion sykli on yli sata vuotta: esimerkiksi 2000-luvulla lapsilla suosittu etunimi Emma on ollut viimeksi suosiossa 1800-luvun lopulla. On kuitenkin myös muutamia etunimiä, joiden kantajia on melko paljon kaikenikäisten joukossa. Monet tällaiset jokaiselle sukupolvelle tyypilliset nimet ovat kantajiensa toisia tai kolmansia nimiä, jotka kulkevat suvussa. Lisää tietoa suosikkietunimistä löydät esim. näistä linkeistä:
http://aikalainen.uta.fi/2009/06/25/muotinimi-miellyttaa-mutta-ei-omall…
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset_nimet#Etunimet
http://almanakka.helsinki.fi/nimipaivat05.html

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.