Miksi keskusta vastusteli Matti Ahteen valitsemista eduskunnan puhemieheksi?

Kysytty

Miksi keskusta vastusteli Matti Ahteen valitsemista eduskunnan puhemieheksi?

Vastaus

Vastattu
Päivitetty

SDP:n Matti Ahde valittiin keväällä 1987 eduskunnan puhemieheksi. Keskustapuolueella oli omakin ehdokkaansa, Mikko Pesälä. Hänen mahdollisuuksiinsa ei tosin uskottu alkujaankaan. Puhemiehen vaaleissa Ahde sai 129 ääntä ja Pesälä 46.

Keskustan nihkeä asenne Matti Ahdetta kohtaan saattoi kummuta osin jo aiemmilta vuosilta, kun sisäministerinä ollut Matti Ahde puolsi voimakkaasti suunnitelmia ympäristöministeriön perustamiseksi. Näitä suunnitelmia vastustettiin muun muassa MTK:n ja keskustan taholta. Vastarinnasta huolimatta ympäristöministeriö perustettiin vuonna 1983 ja Suomen ensimmäiseksi ympäristöministeriksi valittiin Matti Ahde.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/16/matti-ahteen-tie-kekkosen-last…

Keskustapuolue, kokoomus ja RKP olivat touko–kesäkuussa 1986 tehneet ns. kassakaappisopimuksen keskustan johtaman porvarihallituksen muodostamisesta seuraavan kevään vaalien jälkeen. Sopimus paljastui kuitenkin presidentti Mauno Koivistolle, joka runnoi maaliskuun 1987 vaalien jälkeen sinipunahallituksen. Keskustapuolue jäi lopulta hallituksen ulkopuolelle oppositioon. Tämä saattoi entisestään hiertää keskustan asenteissa demareita kohtaan.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/10/30/vaalit-1987-oikeisto-ja-vasemm…

 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.