Miksi joskus sanotaan, että minä pärjään tällä puoli vuotta, vaikka ei sillä pärjää niin kauan? Esimerkiksi eräässä piirretyssä Hessu Hopo sanoo pärjäävänsä…

Kysytty

Miksi joskus sanotaan, että minä pärjään tällä puoli vuotta, vaikka ei sillä pärjää niin kauan? Esimerkiksi eräässä piirretyssä Hessu Hopo sanoo pärjäävänsä vesilasillisella puoli vuotta, kun häneltä kysytään, saisiko olla jotain muuta?

Vastaus

Vastattu

Tämäntyyppisessä liioittelevassa vastauksessa voi nähdä sekä sarkasmia että leikkimielistä huumoria, tilanteesta ja sanojasta riippuen – usein kyseessä on yhdistelmä molempia. Yksi tunnetuimmista esimerkeistä lienee Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan kohtaus, jossa Hietanen Mannerheimin syntymäpäivän jälkeisten ryyppäjäisten jälkeen anelee Mäkilältä muutamaa silakkaa ja pitkän vänkäämisen jälkeen saa kuin saakin yhden:

"Hietanen harmistui ensin. Mutta sitten häntä alkoi väkisinkin naurattaa tuo nälkään kuollut silakka. Kyllä hän arvasi, miten suurimerkityksinen lahja Mäkilän mielestä oli, ja siksipä hän koetti pysyä vakavana sanoessaan: 
– No kyl mää täl pärjän pual vuot. Kiitoksi vaan kauhian pal."

Hietasen vastauksessa on havaittavissa aimo ripaus sarkasmia hänen saatuaan mielestään liian vähän pyyntöönsä ja tarpeeseensa nähden, mutta ivallisuuden vastapainoksi siihen sisältyy myös ripaus hyväntahtoista huumoria.

2 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
Asiasanat
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.