Miksi ihminen eksyy vasemman kautta, miksi yleisurheilussa juostaan vastapäivään, miksi lohet uivat altaassa vastapäivään, miksi kiekkoilijat luistelevat…

Kysytty

Miksi ihminen eksyy vasemman kautta, miksi yleisurheilussa juostaan vastapäivään, miksi lohet uivat altaassa vastapäivään, miksi kiekkoilijat luistelevat kaukalossa vastapäivään...

Vastaus

Vastattu

Mitä yleisurheiluun tulee, juoksuradan kiertäminen vastapäivään on lähtöisin antiikin olympialaisista.

Antiikin aikaan pitkät matkat juostiin edestakaisin stadionin mittaisella suoralla, joka oli yleensä 192 metriä. Suoran molempiin päihin lyötiin tolpat, jotka piti kiertää niin monta kertaa kuin juoksumatka edellytti. Juoksijat saivat kiertää tolpan vasta- tai myötäpäivään. Jos juoksijoita oli paljon, molemminpuolisesta kiertämisestä syntyi yhteentörmäyksiä ja muuta hässäkkää. Siksi päätettiin, että tolppa on kierrettävä vastapäivään, jolloin vasen jalka jää sisemmäksi. Valinta johtui todennäköisesti siitä, että suurimmalla osalla juoksijoita - – kuten ihmisillä yleensä –- oikea puoli on vahvempi. Silloin on vaivattomampaa juosta vastapäivään.

Kehon tavallisesti vahvempi oikea puoli käy yhtä lailla selitykseksi myös vastapäivään luistelulle.

Luonnossa sen sijaan kiertosuunta ei välttämättä toistu vastaavalla tavalla kerrasta toiseen. Silti suositun käsityksen mukaan maapallon kääntövoima määrää esimerkiksi veden kiertosuunnan. Tämä ns. coriolisvoima on nähty syylliseksi moneen: siihen, että ihmiset kulkevat sumussa ympyrää, että kalat kiertävät tietyn suuntaista kehää sumpussa tai merrassa, että muratti kiertää puunrunkoa eri suuntiin pohjoisella ja eteläisellä pallonpuoliskolla. Järjestelmälliset tutkimukset ovat osoittaneet kaiken tämän myytiksi. Coriolisvoima on kyllä olemassa ja se vaikuttaa periaatteessa kaikkeen mikä liikkuu, mutta se on niin heikko (meidän leveysasteillamme kymmenesmiljoonasosa painovoimasta), että sattumanvaraiset voimat ja liikkeet peittävät täysin sen vaikutuksen alleen.

Lähteet:
Kalervo Ilmanen, Miksi juoksurataa kierretään vastapäivään? - Tiede 2000, 6/2000
Leif Wedøe, Miksi pilvet eivät putoa? : luonnollisia selityksiä arkipäivän ilmiöille

9 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.