Miksi ihmeessä Venäjä lopetti Suomen suuriruhtinaskunnan asevelvollisuuden 1901? Kuinka paljon suuriruhtinaskuntaamme jäi venäläisiä sotilaita, santarmeja ja muuta kurinpitopäällystöä?
Kaikki lopetetun armeijan siis tilat hylättiin, ja niihin saatettiin perustaa vaikka Oriveden leprasairaala. Elettiin merkillisen tiheää, kiihkeää aikaa. Noustaan suurlakkoon , kahakoidaan kuusitoista vuotta,saaavutetaan itsenäisyys, Syttyy verinen veljessota, jonka aseenkäyttöopit haettiin siis vain salaa Saksasta? Vai virittikö Suomeen jäänyt venäläinen sotaväki täällä kotimaansa ja Euroopan vallankumousaatetta? Miten keisari Nikolai toinen teki noin älyttömän virheen?
Vastaus
Aihetta on tutkinut mm. edesmennyt Pertti Luntinen, jonka molemmat teemaan liittyvät teokset on myös digitoitu:
- Luntinen, P. (1997). The imperial Russian army and navy in Finland 1808-1918. Finnish Historical Society.
- Luntinen, P. (1984). Sotilasmiljoonat: Balancing the military burden between the grand duchy of Finland and the Russian empire. Suomen historiallinen seura.
Sotilasmiljoonat -teoksessaan Luntinen kertoo suomalaisten joukko-osastojen lakkauttamisen 1901 taustoista seuraavasti: ”Mutta selvästikin tavoitteena oli, sinänsä tärkeän, kansallisen armeijan hävittämisen kautta poistaa usko Suomen valtion olemassaoloon — eli suomalaisten määräysvaltaan Suomessa — ja sitä tietä saattaa Suomen olot venäläiselle kannalle ja lähentää suomalaisia venäläisiin. Vaikea on sanoa, missä varsinainen venäläistäminen olisi alkanut.” Ajatuksena oli siis saattaa suomalaiset Venäjän yleisen asevelvollisuuden piiriin. Tämä yritys kangerteli ja johti ns. kutsuntalakkoon, vuosien 1902-1904 laajaan kieltäytymiseen asevelvollisuuskutsunnasta.
Asevelvollisuus päädyttiin kompensoimaan ns. sotilasmiljoonilla, eli suomalaisten panos valtakunnan puolustukseen kuitattiin lopulta rahalla. Yhden näkökulman ratkaisun perusteluihin tarjoaa teoksessa siteerattu rahaministeri Witten lausunto, jossa hän pohtii, onko mielekästä kouluttaa miehiä aseiden käyttöön, jos maassa, kuten väitetään, esiintyy kapinallista separatismia. Witten mukaan venäläisessä sotaväessä suomalaiset myös vieraantuisivat kulttuurierojen takia lopullisesti venäläisistä. Tällöin vain rahallinen sotarasituksen tasaus voisi olla mielekäs.
Suomalaisen sotaväen lakkauttamisen aikaan maassa oli venäläisiä joukkoja Viipurin ja Viaporin linnoitusjalkaväen lisäksi vain yksi kahdeksan pataljoonan prikaati. Venäläisten joukkojen määrä jouduttiin ensi alkuun kaksinkertaistamaan, mutta taustalla oli maanpuolustuksellisten tarpeiden lisäksi myös pelättyihin levottomuuksiin varautuminen ja sisäisen järjestyksen ylläpito. Luntisen mukaan 1.1.1903 maassa oli 15,669 venäläistä sotilasta.
Jälkikäteen on vaikea sanoa, oliko kyseessä varsinaisesti virhe. Suomalaisesta näkökulmasta lienee vain onnekasta, että suomalainen sotaväki lakkautettiin ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Ensimmäisen maailmansodan itärintaman miljoona-armeijoiden näkökulmasta suomalaisten pataljoonien panos olisi ollut vähäinen, mutta Suomelle todennäköiset raskaat tappiot olisivat olleet melkoinen suonenisku. Vielä onnekkaampaa on, että suomalaisia ei asevelvollisina pakotettu palvelemaan venäläisissä joukko-osastoissa. Venäläisestä näkökulmasta suomalaisen sotaväen säilyttäminen alkuperäisessä muodossaan tuskin olisi ollut poliittisesti hyväksyttävää, eikä valtakunnallisen asevelvollisuuden ajaminen läpi tarmokkaammalla sorrolla olisi varmasti johtanut myönteiseen lopputulokseen.
Kommentoi vastausta