Miksei Suomen vanhoissa sodissa tehtyjä murhia vieläkään tutkittu loppuun asti, kun laissa lukee "murha ei vanhene koskaan"? Voiko lain tulkita niin, että…

Kysytty

Miksei Suomen vanhoissa sodissa tehtyjä murhia vieläkään tutkittu loppuun asti, kun laissa lukee "murha ei vanhene koskaan"? Voiko lain tulkita niin, että murhaa ei aleta tutkimaan, jos vainajalla ei ole läheisiä?
Murhantekopaikkoja revitään traktoreilla, todisteet hävitetään rakentamalla paikoille asfalttia ja asuinrakennuksia. Natsien tekemiä murhia Puolassa tutkittiin pitkään ja syytettyinä olivat yli 90-vuotiaatkin. Hennalan vankileirissä (1918) murhat suorittivat jopa lapset. Millaiset murhat pääsevät prioriteettilistan kärkeen? Miksi joidenkin ihmisten elämä/historia ei ole yhtä arvokas kuin toisen? Eikö Puolassa rakenneta uusia asuintaloja vai miksi siellä saadaan syylliset oikeuteen?

Vastaus

Vastattu

Poliisi on kyllä tutkinut Suomen viime sotien aikaisia kuolemantapauksia vielä tällä vuosituhannellakin. Keskusrikospoliisi selvitti esimerkiksi Huhtiniemestä 2006 löytyneiden vainajien tapausta. Koska vainajat osoittautuivat huomattavasti jatkosodan tapahtumia vanhemmiksi eikä yhteyttä epäiltyihin sota-aikaisiin teloituksiin löytynyt, keskusrikospoliisi ei jatkanut asian tutkintaa. Vuosituhannen alussa jatkosodan aikaisten partisaani-iskujen rikostutkinta raukesi, koska tarvittavia arkistotietoja ei saatu Venäjältä. Vielä vanhempi tapaus oli 2017 paljastunut ns. Hikiän metsähauta, jossa KRP selvitti keväällä 1918 teloitettujen punaisten henkilöllisyyttä.  Poliisin tutkinnanjohtaja selosti jälkimmäisen tapauksen yhteydessä STT:lle, että näin vanhojen asioiden tutkiminen ei ole poliisin perustyötä, koska ketään ei voida saattaa rikosvastuuseen. 

•   KRP: Huhtiniemen vainajat 1800-luvulta | Yle Uutiset
•   Partisaani-iskujen rikostutkinta kariutui | Yle Uutiset
•   Sisällissodan aikaisista teloituksista 100 vuotta – kaksi Hausjärven metsähaudan vainajaa tunnistettu - Poliisi
•   KRP löysi sisällissodan aikaisen metsähaudan murhatutkinnan yhteydessä – kaksi vainajista saatiin tunnistettua | Keski-Suomi | Keskisuomalainen (ksml.fi)
 

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Isoäitini ensimmäinen mies ammuttiin 2017 sisällissodan jälkimainingeissa. Ampuja oli naapurikylästä ja vain siksi, että toisen naamavärkki ei miellyttänyt. Ampuja oli valkoisten joukoissa, jolloin oli helppo leimata kenet tahansa punaisten kätyriksi, vaikka näin ei edes ollut. Mitään tutkintaa ei tehty. Kuolinvuoteellaan ampuja oli pyytänyt isoäidiltäni anteeksiantoa, niinkuin se nyt kuittaisi tuon hirveän teon.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.