Mikä Viipurin aikaisempi nimi on ollut ennen Viipurin kaupungin perustamista?
Vastaus
Viipurin kaupunki perustettiin 1200- ja 1300-lukujen lopulla rakennetun Viipurin linnan yhteyteen, kaakkoisen linnansalmen toisella puolella olevalle niemelle. Tarkalleen ei tiedetä, milloin ensimmäinen asukas sinne asettui, kuten ei tiedetä sitäkään, oliko siellä jo vanhastaan ollut jokin maalaisasutus. Viipurin kaupunkialueelta tai lähiympäristöstä ei kuitenkaan tunneta yhtään myöhäisrautakautista kiinteää muinaisjäännöstä, joka osoittaisi keskiaikaista Viipuria edeltävän pysyvän asutuksen.
1300-luvun alussa kauppias- ja käsityöläisasutus levittäytyi linnasaarelta nykyisen vanhankaupungin ranta-alueelle. Kauppapaikkana Viipuri mainitaan asiakirjoissa vuonna 1336 ja "kauppalaksi" se nimetään myös vuonna 1347. Novgorodin kronikassa vuodelta 1351 se mainitaan vain linnan esikaupunkina, jonka venäläiset kerskasivat polttaneensa poroksi ja tyystin hävittäneensä. Kun tuleva kaupunki seuraavan kerran mainitaan vuonna 1370, siihen viitataan vain vaatimattomalla sanalla "paikka" (locus). Vähitellen sen asukasluku kuitenkin lisääntyi ja vuosisadan jälkipuoliskolla se kasvoi kaupunkimaiseksi yhteisöksi. Kaupungin oikeudet Viipurille myönnettiin vuonna 1403.
Viipurin linna perustettiin siis jo ennen Viipurin kaupunkia, ja kaupunki sai nimensä linnan mukaan. Koska ei ole onnistuttu sitovasti osoittamaan, että alueella olisi ollut aikaisempaa pysyvää asutusta, mitään Viipuria edeltävää nimeä ei välttämättä ole olemassa. Tätä ajatusta puoltaa se, että linnan rakentamista edeltävistä historiallisista asiakirjalähteistä ei ole löydettävissä yhtä yhtenäistä käytäntöä nimittää aluetta siihen viitattaessa: kahdessa 1200-luvulta peräisin olevassa kauppasopimuksessa mainitaan saksalaiset ja gotlantilaiset, jotka vierailivat "Karjalassa", ja lyypekkiläisessä lähteessä vuodelta 1292 kerrotaan, että saksalaisia kauppiaita oli ryöstetty "Vuoksella".
Viipurin nimestä ja sen etymologiasta on esitetty useita vaihtoehtoisia tulkintoja, joista löytyy Viljo Nissilän perusteellinen selvitys Viipurin kaupungin historian ensimmäisestä osasta.
Lähteet:
Viipurin kaupungin historia. I osa
Viipurin läänin historia. 2, Viipurin linnaläänin synty
Kommentoi vastausta