Mikä runo, en muista tarkkaan, mutta olen pienenä joskus 50-60-luvulla esittänyt sitä juhlassa....alkua en ihan tarkkaan siis muista, mutta jotain tällaista siinä oli:
...nousen, riennän ikkunaan. Näen kauniin kotirannan, viheriäisen pihamaan.....puut ja pensaat kutsuu sinne, metsän rauhaan suojaisaan...
Jokin isänmaahan tai kotiin liittyvä nimi siinä taisi olla ja kaksi säkeistöä.
Vastaus
Runo on Immi Hellénin runo Kotini
Silmät avaan aamusella,
nousen, riennän ikkunaan.
Näen tyynen kotirannan,
viheriäisen pihamaan.
Puut ja pensaat kutsuu sinne
metsän varjoon vilpoiseen,
tunnen niityn kukkain tuoksun,
kuulen kiurun säveleen.
Istun kodin portahilla,
kiitos nousee rinnastain.
Kysyn kyynelsilmin – näin miks’
kaunihin mä kodin sain?
– Kesävihantina tuolla
kotipeltoin pientareet,
isän aura pellon kynti,
höysti isän askeleet.
Kotipolkuja mä kuljen,
joka kumpu tarinoi,
joka aho, aitovieri
mulle säveleitä soi.
Veikko reipas vierelläni,
sisko kättä tarjoaa.
Ja kun katson kauemmaksi –
siell’ on suuri synnyinmaa.
Metsän polkujakin kuljen
salomaahan synkeään,
mutta sieltä tieni tuopi
tänne kotiveräjään.
On kuin täältä ääni hellä
kotiin kutsuis kulkijaa –
eikös helmaan oman äidin
armas oisi uinahtaa.
Silmät suljen iltasella,
kädet liitän ristihin.
Nyt sen tiedän, näin miks’ sain mä
kodin armaan, kaunihin.
Suo mun turvaks’ nousta sille,
voimat lapsen varttukoon!
Kotia ja kotimaata
taivaan Herra siunatkoon!
Löytyy esimerkiksi kirjasta: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.
Kommentoi vastausta