Mikä on sukunimen RUOHIO historia. Sukuni on asunut Luumäellä ja Joutsenossa. Mitä nimi tarkoittaa ja onko se muodostettu jostain aikaisemmasta kantasanasta?
Vastaus
Ruohio-nimen kantajien määrä ei ole aivan riittänyt Pirjo Mikkosen ja Sirkka Paikkalan Sukunimet-kirjaan pääsyyn, joten näiden kokeneiden nimistöntutkijoiden kantaa sen historiaan ei valitettavasti ole saatavilla. Se ei kuulu myöskään Viljo Nissilän Suomen Karjalan nimistö -kirjassa mainittuihin karjalaisiin nimiin.
Nissilä mainitsee kuitenkin sukunimiksi kiteytyneitä kasvisanoja käsitellessään Ruohiota läheisesti muistuttavan nimen Ruohia. Hän kytkee siis Ruohian ruoho-sanaan; Mikkonen ja Paikkala sitä vastoin käsittelevät Ruohiaa sukunimen Rouhiainen yhteydessä. Ruohio-nimelle voisi Ruohian tarjoaman esimerkin pohjalta esittää kaksi vaihtoehtoista taustaa: se voi pohjautua joko kasvisanaan ruoho (Nissilä) tai venäläiseen Prohor-nimeen ja sen karjalaisiin muunnoksiin Prohora, Proha, Prouhor (Mikkonen ja Paikkala). Tämä on tietysti pelkkää arvailua; aivan yhtä mahdollista on, että Ruohiolle on olemassa vielä jokin kolmaskin tulkintamalli, jonka hahmotteluun eivät näiden tutkijoiden tarjoamat eväät riitä.
Kommentoi vastausta